Elokuvateattereihin halutaan paremmat turvatoimet Yhdysvalloissa: Moni on valmis maksamaan lipustaan enemmän

18.8.2015 16:31

Yhdysvaltojen elokuvateattereiden turvallisuus on puhuttanut viime vuosina. Monien mieleen on jäänyt lähes kolme vuotta sitten Coloradossa tapahtunut tapaus, jossa 12 ihmistä tapettiin Yön ritarin paluu -elokuvan näytöksessä.

Aihe on tullut loppukesänä taas ajankohtaiseksi, sillä Yhdysvalloissa on lyhyen ajan sisällä tapahtunut kaksi elokuvateattereihin kohdistuvaa iskua. Heinäkuun lopulla asemies tappoi kaksi ihmistä sekä itsensä Trainwreck-elokuvan näytöksessä Louisianassa. Elokuussa taas toinen mies hyökkäsi yleisön kimppuun Mad Maxin näytöksessä Nashvillessa ja aiheutti kolmen henkilön loukkaantumisen.

Iskujen jälkeen tehdyn tutkimuksen mukaan lähes puolet yhdysvaltalaisista olisi valmiita maksamaan lipustaan suuremman hinnan, mikäli teatteri tarjoaisi paremmat turvatoimet. Useimmat eivät kuitenkaan olisi valmiita maksamaan tästä kahta dollaria enempää. Kyseinen summa ei riittäisi kattamaan turvatoimien kustannuksia.

Varietyn haastattelemien asiantuntijoiden mukaan laukkutarkastukset, skannerit ja aseistetut vartijat maksaisivat teattereille satoja tuhansia euroja, minkä vuoksi leffalipun hintaa olisi pakko nostaa tuntuvammin, kuin moni olisi valmis maksamaan.

”Yksi dollari lisää lipun hintaan ei riitä kattamaan turvatoimista aiheutuvia kuluja. Ihmiset maksavat turvatoimista lentokentällä, mutta he eivät ajattele sitä maksaessaan monta sataa lentolipusta. Kun kymmenen dollarin leffalippuun taas lisätään 30 prosenttia, voi se tuntua suurelta määrältä”, Varietyn haastattelema asiantuntija kertoo.

Ampumatapaukset eivät kuitenkaan ole säikäyttäneen enemmistöä elokuvateattereissa kävijöistä. Vain yhdeksän prosenttia kyselyyn vastanneista sanoi hyökkäysten vaikuttavan siihen, kuinka usein he käyvät elokuvissa.

Lähde: Variety
Kuva televisiosarjasta Moderni perhe
(Episodi/SK)