Kyllä, tämän kertaisessa luukussa listataan Episodin toimittajien suosikit numero 25–21.
Melancholia (2011)
”Mitä olisi Top-lista ilman Lars von Trieriä? Ei mitään. Vaikea valinta Melancholian ja Antichristin välillä, mutta ehkä Melancholia on astetta eheämpi kokonaisuus”, totesi yksi Episodin toimittajista oman suosikkilistansa saatteessa. Mistäpä hän olisi voinut tietää, että kollegat olivat jo nostaneet von Trierin Dogvillen listalle (ks. luukku 2).
Melancholia lienee yleismaailmallisesti von Trierin arvostetuimpia teoksia. Se flirttailee scifin kanssa juonellaan maapallon kanssa ehkä törmäämässä olevasta planeetasta. Käytännössä ohjaaja kanavoi siihen omia kokemuksiaan masennuksen kanssa painimisesta. Sitä kanavoi hänen tähtensä, palkittu ja ylistetty Kirsten Dunst, jonka esittämä nuori nainen tajuaa hääpäivänään, ettei kestä muiden määrittelemää elämää. Hän löytää outoa voimaa, kun potentiaalinen maailmanloppu tarkoittaa, ettei hänen tarvitsekaan.
”Tanskalainen elokuvan kuohuttaja kuvaa maailmanlopun harvinaisen koskettavasti ja todenmakuisessa mittakaavassa”, totesi toinen toimittajamme.
The Witch (2015)
Aina välillä jo tuoreen kyvyn esikoiselokuva onnistuu säväyttämään paatuneita elokuvatoimittajia. The Witch kuitenkin synnytti kerralla peräti kaksi rakkaustarinaa Episodin toimituksessa: ”Robert Eggersin esikoinen on elokuvahistorian upeimpia teoksia. Näin hartaaseen tunnelmaan pääsee todella harva elokuvantekijä. Anya Taylor-Joy <3”.
Eggershän nähtiin jo luukussa 10 The Lighthouse -elokuvallaan. 1630-luvulle sijoittuvassa The Witchissä uskonnollisista syistä karkotettu, metsän reunaan perustetulla syrjäisellä tilallaan elävä puritanistiperhe saa havaita, että metsässä elää jotain pahaa. Se pyrkii parhaansa mukaan kääntämään perheen jäseniä toisiaan vastaan. Lopputulos on surullisella tavalla pelottava ja kauhistuttava kuvaus yhteisön ja yksilön hajoamisesta.
Sen se tekee heti varmalla kädellä, kuten toinen toimittajakin huomioi: ”Sittemmin alan kärkipaikoilta itsensä löytäneen Robert Eggersin esikoisohjaus on pelkistetty, harmaa ja painostava. Kaikki elokuvan hahmot kärsivät jo valmiiksi ja sitten viedään vielä viimeisetkin ilot. Näin sitä kauhua kuuluu tehdä!”
The Grand Budapest Hotel (2014)
Luukun kolmas elokuva ja kolmas ohjaajan toinen esiintyminen! Wes Anderson nähtiin jo luukussa 3 varhaisella The Royal Tenenbaums -elokuvallaan. Tässä vaiheessa Andersonin tyyli oli jo muodostunut käsitteeksi (ja meemiksi). Yksi The Grand Budapest Hotelin listalleen valinneista toimittajista totesikin: ”Wes Andersonin elokuva on herkullinen paitsi väreiltään myös hahmojen ja huumorin osalta”.
Kuvitteellisen maan kuvitteellisessa loistohotellissa käynnistyy tapahtumaketju, joka fasismin nousu taustallaan käsittää niin murhamysteeriä, vankilapakoa kuin romanssiakin. Anderson pyörittää valtavan tähtikaartin miehittämää, monista tarinanpalasista koostuvaa juonta ilman, että se fragmentoituu liikaa. Lopputulos on: ”Yksi 2010-luvun visuaalisesti hienoimmista elokuvista, johon ohjaaja Wes Anderson sekoittelee taitavasti sekä komediallista että melankollista kerrontaa.”
Old Boy (2003)
”Visuaalisesti synkkä ja tarinaltaan brutaali Park Chan-wookin elokuva on mieleenjäävä katselukokemus” pitää tietysti paikkansa, mutta tuntuu kehuna jopa miedolta. Elokuvassa mies lukitaan 15 vuodeksi outoon vankilaan. Huoneensa tv:n kautta hän saa tietää olevansa lavastettu vaimonsa murhaan. Vapauduttuaan hän ryhtyy selvittämään vangitsijoidensa henkilöllisyyttä ja etsimään kadottamaansa tytärtä. Ja tämä on vasta alkua arvoituksellisessa ja kammottavassa mutta kiehtovassa kostosalajuonessa, jota rouheat ja väkivaltaiset toimintahetket rytmittävät.
Spike Lee teki vuonna 2013 elokuvasta oman jenkkiversionsa. Niin toimiva kuin sekin on, siitä ei innostuttu sanomaan näin: ”Korealaisen elokuvan kärkiteoksenakin pidetty Oldboy on aivan helvetin hyvä ja julma elokuva, jonka viimeiset metrit musertavat niin päähenkilön kuin katsojankin. Tiivistunnelmainen toimintaelokuva vetää todella maton jalkojen alta ja ansaitsee ehdottomasti paikkansa kaksituhattaluvun parhaiden elokuvien listalta.”
Tahraton mieli (Eternal Sunshine of the Spotless Mind, 2004)
Tahraton mieli on maailman parhaita scifiromansseja – ja yleensä maailman parhaita elokuvia. Mutta olisitko tunnistanut sen toimittajamme kuvauksesta: ”Tyttöjen Total Recall. Loistava elokuva ihmisyydestä”?
Elokuva kertoo rakkaudesta, muistista ja muistoista – ja ennen kaikkea kohtalosta, asioista, joiden on tarkoitettu olevan. Se myös muistuttaa, että hyvillä muistoilla on arvonsa silloinkin, kun asiat myöhemmin menevät pieleen. Niiden tukahduttaminen väliaikaista tuskaa laannuttaakseen vain tukahduttaa kasvua ihmisenä.
Naamanvääntelykomedioistaan tunnettu Jim Carrey vakuutti hillitymmällä suorituksellaan, jota Kate Winslet tuki omalla vapautuneella suorituksellaan. Lopputulos on yksi herkimmistä ja herkullisimmista komediallisista ihmissuhdekatastrofeista ikinä. Se herkisti elokuvan listalleen nostaneen toimittajan tunnustamaan: ”Kaikista massiivisista koko elämää määrittelevistä opuksista huolimatta minuun kaikista syvimmän vaikutuksen tehnyt elokuva tältä vuosituhannelta on Charlie Kaufmanin ja Michael Gondryn verrattain yksinkertainen science fiction -rakkaustarina, joka kuitenkin tekee jotain niinkin ihmeellistä kuin näyttää, miksi elämä ja rakkaus ovat kaikkien niiden aiheuttamien kipujen arvoisia. Miljoonia ihmisiä ympäri maailma puhutteleva teos iskee edelleen ihan äärettömän syvälle millintarkalla ja inhimillisellä käsikirjoituksellaan. Se katarsis ja usko elämään, jota tästä elokuvasta saan, on vain aivan omassa luokassaan, minkä vuoksi minun on pakko nimetä se vuosituhannen suosikikseni.”
Huomisessa luukussa pääsemme jo 2000-luvun alun parhaimmiston Top 20:een!
