Ewan McGregor ei enää kanna kaunaa Trainspotting-ohjaajalle

22.6.2015 13:13

Trainspotting-elokuvassa näytelleen Ewan McGregorin ja elokuvan ohjaaja Danny Boylen välit ovat olleet varsin kylmät viime vuosien ajan. Kaverukset ajautuivat riitoihin, kun Boyle valitsi Leonardo DeCaprion näyttelemään The Beach -elokuvaan McGregorin sijasta. Skottinäyttelijä kertoo kuitenkin nyt, ettei enää kanna kaunaa Boylelle.

”Siitä on jo pitkä aika, ja olen muuttanut mieleni asiasta. Olemme kaikki siirtyneet eteenpäin ja se on menneen talven lumia.”, McGregor kertoo.

Miesten huonojen välien vuoksi onkin pohdittu, jääkö vuonna 1996 ilmestyneen elokuvan uumoiltu jatko-osa tekemättä. McGregor sanoo kuitenkin nyt olevansa projektissa mielellään mukana.

”Kaipaan Dannyn kanssa työskentelyä. Hän on ollut yksi suosikkiohjaajistani. Välillämme on ollut katkeruutta, mutta se on kaikki nyt mennyttä. Mielestäni olisi upeaa nähdä jatko-osa 20 vuotta alkuperäisen elokuvan jälkeen”, mies sanoo.
Lähde: The Guardian
(Episodi/SK)