Game of Thrones tulee tiensä päähän – jaksoarvio sarjan viimeisestä episodista

Monen vuoden spekulointi päättyy tänään GOT:n viimeisen jakson myötä. Huom! Sisältää juonipaljastuksia.

Ja niin päättyy Game of Thrones.

Yhdeksän vuotta ja kahdeksan tuotantokautta päättyvät rauhallisissa merkeissä. Jos viime jakso oli sekava ja huuruinen bileilta, niin tämä jakso oli kuin iltapäivän teehetki.

Jännite purettiin jo jakson alkupuoliskolla, kun Daenerys Targaryen, Westerosin suurin samanaikainen uhka ja mahdollisuus, menehtyi.

Tyrion Lannister tiivisti Danyn ongelman: häntä on ylistetty joka kerta, kun hän on raa’asti tuominnut vihollisensa kuolemaan ja siitä on iskostunut tytölle hyvän hallitsijuuden standardi. Varmasti Dany on oppinut myös nauttimaan vallan ja tuhoamisen huumasta. Hän on tulta ja verta.

Danyn pitämä viimeinen puhe kuningattarena huokuu voimaa – ja uhkaa. Sirppimäisiä teräseitaan heiluttelevat dothrakit ja symmetrisessä rivissä keihäitään tahdissa lyövät tahrattomat, punaisella mustaa vasten painettu lohikäärmelippu ja tuhkan täyttämä synkkä maisema eivät enteile hyvää. Taivaan halki lentävä lohikäärme näyttäytyy pelottavana ja julmana ja Dany villitsee joukkoja verilöylyihin, kuin Hitler.

Danyn kuolema ei kuitenkaan tapahdu taistelukentällä fanfaarien soidessa vaan kaikessa hiljaisuudessa sen rautavaltaistuimen juurella, josta hän on lapsesta asti haaveillut. Dany saa onnellisen lopun ja kuolee pikkutyttömäisiin haavetunnelmiinsa.

Lohikäärmeet liitetään usein symbolisesti voimaan ja viisauteen. On hieno hetki, kun Drogon ei kohdista liekkiään ”äitinsä” surmanneeseen Joniin, vaan rautavaltaistuimeen – kaiken pahan alkuun ja juureen. Samainen kapistus on aikanaan taottu ensimmäisen Targaryenin ja hänen lohikäärmeensä toimesta, ja se tuhoutuu viimeisen Targaryenin ja viimeisen lohikäärmeen toimesta. Lohikäärme ei ole orja, joten on hienoa, että tämä mahtava olento nähdään viimeisen kerran vapaana olentona, eikä vallan ja tuhon välineenä.

Toinen hieno symbolinen eläin Game of Thrones -sarjassa on susi. Pohjoisen vartija. Muutama jakso sitten moni fani suorastaan loukkaantui, kun Jon ei hyvästellyt rakasta lemmikkisuttaan Aavetta. Mielestäni tunteelliset hyvästit suden kanssa olisivat olleet suorastaan pliisut. Se, että Jon ei kyennyt edes katsomaan Aavetta päin jättäessään Talvivaaran, kuvastaa vielä enemmän, kuinka rakas tämä Jonille oli. Kuinka soveliasta Pohjoisen kuninkaan olisi ollut nyyhkyttää lohduttomasti lemmikkinsä puolesta raavaiden miesten ympäröimänä? Jon palaa Aaveen luo pohjoiseen ja katoaa villien kanssa pohjoisen armottomaan erämaahan. Sinne hän oikeasti kuuluu.

Sarjassa oltiin armollisia kaikille Starkin perillisille. Sansasta tuli itsenäinen kuningatar, Aryasta seikkaileva sankaritar ja Bran pääsee hyödyntämään tietoaan kaikista ylimmässä auktoriteetiasemassa: kuninkaana. Titteli tuntuu sopivan diplomaattisen rauhalliselle Branille, kuin nenä päähän… tai silmä otsaan.

Jännitystä ja draamaa kaivanneille sarjan loppu lienee pieni pettymys.

Westerosin suuret käänteet päättyvät hyväntuuliseen sanailuun laivastojen ja bordellien tärkeysjärjestyksestä.

Samwell Tarly ottaa varovaisen ensiaskeleen demokratian puolesta.

Tahrattomat seilaavat Naathiin – rakkauden ohjaamana.

Drogon, toistaiseksi todistetusti viimeinen lohikäärme, on vapaa.

Branilla on kyky päästä muiden mieliin. Ehkä jossain vaiheessa hänen voimansa kehittyvät niin, että hän pystyy ottamaan vallan myös Drogonista. Vaikuttaisi ihanteelliselta: Drogonin ei tarvitse luoda pelkoa ja uhkaa ihmisten lähettyvillä, mutta se on tarvittaessa käytettävissä.

Harmonia laskeutuu hitaasti Westerosiin. Uuden aikakauden nousua olisi ollut hauska päästä seuraamaan, etenkin kun rakasteut hahmot (esimerkiksi Tyrion Lannister) ovat edelleen mukana keventämässä tunnelmaa. Saa nähdä, mitä sarjan tekijät keksivät faneille, jotka jäävät kaipaamaan lisää.