H.R. Gigerin jalanjäljissä – District 9 -ohjaaja sittenkin Alienin pariin?

Jokin aika sitten internetissä levisi kuvia eteläafrikkalaisen ohjaajan, Neill Blomkampin (District 9, Elysium) Alien-konseptitaiteesta. Kuvat oli tehty täysin Alienin xenomorph-monsterin luojan, vastikään menehtyneen mestarin, H.R. Gigerin mukaisesti. Fanit innostuivat. Voit katsoa Blomkampin kuvat täältä.

Ensimmäisen Alienin ohjanneen Ridley Scottin paluu alienversumiin oli myös iso juttu. Valitettavasti Scottin ohjaama, vuonna 2012 ensi-iltansa saanut Prometheus ei monen faninkaan mielestä ollut kovin onnistunut elokuva, joten monelle katsojalle jäi edelleen kova nälkä nähdä uusi Alien-elokuva.

Blomkampin seuraava elokuva, robottiseikkailu Chappie, on tulossa ensi-iltaan 6. maaliskuuta. Ohjaaja paljasti Colliderille, että hän jutteli Alienin päätähden, Sigourney Weaverin kanssa koko Chappien kuvausten ajan. ”Kun elokuva oli jälkituotannossa, minulla oli aikaa tehdä näitä Alien-juttuja”, Blomkamp paljastaa.

Alien – Kahdeksas matkustaja ja Aliens – Paluu ovat lempileffojani, joten haluaisin tehdä tämän. Kehittelin itsekseni tarinan ja taiteen; en puhunut siitä Foxille, mutta jostain syystä he olivat silti kiinnostuneita.” ”Teen sen, ehkä, en tiedä vielä”, Blomkamp jatkaa.

Näemmekö uuden Alien-leffan piakkoin?

Lähde: Bloody Disgusting

(Episodi/NI)

Aiheeseen liittyvät jutut