Harry Potterin kamu Beach Boys -rumpalin elämänkertaelokuvaan

15.3.2012 15:10

Harry Potterin kaverin, Ron Weasleyn roolista tuttu Rupert Grint ja Hugo-elokuvassa nähty Chloë Grace Moretz ovat viimeisimmät kiinnitykset Beach Boys -rumpali Dennis Wilsonista kertovaan elämänkertaelokuvaan The Drummer.

Nuorten tähtien lisäksi elokuvassa nähdään ainakin Aaron Eckhart (Yön ritari) nimiroolissa ja Vera Farmiga (Up in the Air) toisen yhtyeen, Fleetwood Macin Christine McViena.

Moretz näyttelee Wilsonin Jennifer-tytärtä ja Grint muusikon läheistä ystävää Stan Shapiroa.

Käsikirjoituksesta vastaavat aiemmin pienen Bottle Shock -elokuvan tehneet Randall Miller ja Jody Savin. Miller myös ohjaa elokuvan.

The Drummer keskittyy vuonna 1983 kuolleen Wilsonin viimeisiin vuosiin, joiden aikana muusikko muun muassa julkaisi sooloalbumin Pacific Ocean Blue, heilasteli McVien kanssa ja rimpuili alkoholin parissa.

Elokuvan kuvaukset alkavat kesäkuun puolivälissä. Oikea Jennifer Wilson on mukana tuottamassa projektia velipuolensa Carlin kanssa.

Myös Dennisin veljestä, Beach Boysin biisintekijä Brian Wilsonista valmisteltiin viime kesänä elokuvaa. Projekti on sittemmin pitänyt hiljaiseloa.

Kuva The School of Rock -elokuvasta (2003), joka sekin sivisti elokuvaväkeä musiikkihistorian kohokohdista.

Lähde: The Hollywood Reporter

[muuta linkki=”http://www.episodi.fi/?p=14010″ teksti=”Brian Wilsonista elokuva”]