Vuonna 1938 ilmestynyt Daphne du Maurierin romaani Rebekka filmattiin ensimmäisen kerran tuoreeltaan vuonna 1940. Silloin asialla oli Alfred Hitchcock, jonka ohjaustyö palkittiin parhaan elokuvan Oscarilla.
Hitchcockin filmatisoinnista on tullut elokuvahistorian klassikko, joten uuden version tekijät ovat olleet hankalan tehtävän edessä. Kun Gus Van Sant teki vuonna 1998 uuden version Hitchcockin Psykosta, sitä pidettiin paitsi turhana myös täysin epäonnistuneena.
Goottilaista kauhua ja romantiikkaa yhdistelevä tarina kertoo nuoresta naisesta, jonka etunimeä ei koskaan kerrota. Tuhkimo-uudelleenfilmatisoinnista ja Downton Abbey -sarjasta tutun Lily Jamesin roolihahmo työskentelee rikkaan amerikkalaisen naisen seuralaisena Monte Carlossa. Hän törmää englantilaiseen leskimieheen nimeltä Maxim de Winter (Armie Hammer), ja syntyy salamasuhde. Pian sankarittaremme on varakkaan herrasmiehen kanssa naimisissa, ja kuherruskuukauden jälkeen heitä odottaa Manderleyn loistelias kartano Cornwallin rannikolla.
Rakkaustarina saa synkkiä piirteitä, kun selviää, että Maximin ensimmäinen vaimo Rebekka kuoli hämärissä olosuhteissa. Kartanon taloudenhoitaja rouva Danvers (Kristin Scott Thomas) kunnioittaa Rebekan muistoa pakkomielteisesti ja ottaa uuden morsiamen viileästi vastaan.
Netflix-elokuvan ohjaaja, brittiläinen Ben Wheatley (Kill List, High-Fire) ymmärtää sekä kauhun, jännityksen että draaman päälle. Wheatley on pitäytynyt melko uskollisesti alkuperäistarinassa. Loppuratkaisu on tosin hieman erilainen kuin kirjassa ja Hitchcockin elokuvassa.
Rebekka on upeasti kuvattu ja lavastettu, ja musiikista vastaa arvostettu Clint Mansell. Kaiken pitäisi olla kunnossa, mutta jotain jää uupumaan. Rebekka on tyylikäs romanttinen jännäri, mutta siitä puuttuu intensiivisyys. Näyttävät puvut ja komeat kuvat eivät riitä. Manderleyn pitäisi olla myös uhkaava ja pelottava paikka, mutta nyt se ei pelota sen enempää kuin Downtonin kartano. Goottilaiset tunnelmat ovat vähissä.
Lily James on luonteva naiivin ja kokemattoman päähenkilön roolissa. Koko elokuvan vakuuttavin hahmo on kuitenkin Kristin Scott Thomasin kylmäävä taloudenhoitaja. Armie Hammer sen sijaan tuntuu olevan väärässä elokuvassa. Viimeksi Call Me by Your Name -elokuvassa vaikutuksen tehnyt Hammer on ulkoisesti sopiva brittiläiseksi aristokraatiksi, mutta hän ei kuulosta sellaiselta.
Alkuperäisessä elokuvassa roolia esitti Laurence Olivier, joka on kaikkien aikojen suurimpia brittinäyttelijöitä. Hammer ei sen sijaan edes kuulosta englantilaiselta. 1930-luvun brittiläisen aristokraatin puheeseen kuuluu jäykkä ylähuuli, jota Hammer ei tavoita. Hammer on amerikkalainen, eikä hän pääse roolissaan siitä yli, ja se on elokuvan pahin ongelma.
Netflixillä on tapana – toisin kuin monilla valkokangastoimijoilla nykyään – antaa elokuville ja sarjoille suomalaisia nimiä. Niinpä elokuva on meillä saanut nimen Rebekka, vaikka nainen on nimeltään Rebecca. Nimi suomalaistettiin jo du Maurier’n kirjan ja Hitchcockin elokuvan käännöksissä. Netflix on ilmeisesti halunnut olla johdonmukainen ja jatkaa käytäntöä.
Tähdet ★★★