Chilestä kotoisin oleva ohjaaja Pablo Larraín tunnustaa olleensa oopperan ystävä nuoruudestaan asti.
– Olen Maria Callasin fani, mutta minua kiehtoi myös se tosiasia, ettei oopperasta ja oopperan tähdistä juuri ole elokuvia. Ajattelin elokuvan tekemistä vuosisadan upeimmasta äänestä, jonka omistajalla oli hyvin kaunis ja hyvin vaikea elämä.
Jotkut voisivat sanoa, että se pätee myös hänen nimiosan esittäjäänsä.
– Tätä elokuvaa ei olisi olemassa ilman Angelina Jolieta. Ei tällaista elokuvaa lähde tekemään ilman näyttelijää, joka voisi kunnolla esittää Maria Callasia, Larraín myöntää.
Larraín on aiemminkin saanut elokuviinsa isoja tähtiä, kuten Jackien Natalie Portman ja Spencerin Kristen Stewart, mutta tämä saattaa olla hänen isoin kaappauksensa. Jo muutaman vuoden ajan on näyttänyt siltä kuin Angelina Jolie olisi jättäytynyt ainakin osa-aikaiseläkkeelle. Hänen suorituksensa Callasina Maria-elokuvassa on jakanut mielipiteitä, mutta sen ansiosta hän on tehnyt paluun – niin punaisille matoille kuin Oscar-ennusteisiin.
– Rehellisesti puhuen, minulle rima siinä, onnistuinko, on Maria Callasin fanien ja oopperan rakastajien reaktiossa. Pelkäsin heidän ja Callasin perinnön pettämistä. Opin välittämään hänestä, joten en halunnut tehdä tälle erityiselle naiselle karhunpalvelusta, Jolie totesi Italiassa.
Diivat ja julkisuuden paine
Jolie toivoo elokuvan kannustavan ihmisiä käymään oopperassa, tutkimassa sen maailmaa ja antamaan sen koskettaa heitä.
– Se on niin voimakas taidemuoto. Nuorempana olin ennemmin punk, kuuntelin The Clashia enemmän kuin muut. Vanhemmiten klassinen ja ooppera ovat ottaneet sen paikan. Kuuntelen yhä The Clashia, mutta kun on kokenut tarpeeksi epätoivoa, kipua ja rakkautta, jossain vaiheessa vain oopperan äänet pystyvät välittämään sitä elämän valtavuutta.
Callasin laulamisen matkiminen hermostutti, joten Jolie harjoitteli sitä seitsemän kuukautta.
– Pablon kanssa mitään ei voi tehdä puoliteholla. Hän vaatii, mitä kauneimmalla tavalla, että kaikki hoitavat työnsä kunnialla. Kun lauloin ensimmäistä kertaa, poikani olivat paikalla ja toimivat ovivahteina varmistamassa, ettei ketään muuta tullut sisään. Pablo antoi säädyllisyydessään minun aloittaa pienissä huoneissa ja päätti urakan La Scalaan. Hän antoi aikaa kasvaa rooliin.
Lehdistötilaisuudessa kukaan ei kysele hänen hyvin julkisesta yksityiselämästään. Todennäköisesti kaikki silti ajattelevat sitä, onhan myös Brad Pitt Venetsiassa mainostamassa Wolfs-elokuvaansa. Jourujen mukaan festivaali näkee valtavasti vaivaa, jotta ex-puolisot eivät kohtaisi edes ohimennen.
– Suoraan sanoen, [viime vuosina] olen tuntenut tarvetta olla enemmän kotona perheeni luona. Sinä aikana olen tullut kiitollisemmaksi mahdollisuudesta toimia artistina ja leikkiä. Olen iloinen päästessäni taas tänne, Jolie toteaa.

– Elokuvassa on paljon sellaista, mikä resonoi kanssani naisena ja taiteilijana. Kun pääsimme musiikin ohi, seuraava tavoite minulle oli päästä ohi kaikkien tuntemasta Mariasta. Yritin antaa ihmiset ottaa etualan, samalla minusta on surullista, ettei hän ole enää täällä näkemässä lempeyttä elämäänsä kohtaan. Ennen kuolemaansa hänen viimeinen kokemuksensa oli yrittää vielä kerran, ja kriitikot olivat julmia. Kyse ei ollut siitä, etteikö hän olisi yrittänyt ja etteikö hän olisi ollut Maria, mutta hän oli vanhempi eikä enää niin hyvä, ja he olivat ilkeitä. Hän kuoli tuntematta arvostusta ja rakkautta, luulen, että hän saattoi kuolla yksinäisenä ja tuskaisena.
Elämän jälkeinen elämä
Larraínille tyypillisesti Maria ei ole mikään tyypillinen elämäkerta. Hän keskittyy Callasin jälkeiseen Mariaan, kun hänet on jätetty yksin ja lähes unohdettu, kun hänen äänensä pettää ja hänen vierellään ovat vain palvelijat Ferruccio ja Bruna. Eli jälleen hän kertoo kuuluisasta mutta eristyksissä elävästä, yksinäisestä naisesta eikä kaikkien tuntemasta temperamenttisesta ja loistokkaasta diivasta.
– Diiva-sanaan liittyy usein lähinnä negatiivisia merkityksiä. Tuntuu kuin olisin saanut sanasta uuden käsityksen Marian myötä, Jolie kertoo.
– Usein se on muiden ihmisten määritelmä naiselle, joka itse määrittelee kuka hän on tai oli. Minusta Callas paiski töitä uransa eteen enemmän kuin moni muu.
Hänen ohjaajansa on samaa mieltä:
– Mitä ikinä ajattelemme ”diivoista”, kukaan ei ole diiva ilman, että hänen tekemisissään on jotain ylivertaisuutta. Täytyy olla erittäin hyvä siinä mitä tekee, käytännössä yksi parhaista. Perfektionisti, joku todella kovapintainen ja kurinalainen, herättää tunteita muissa. Maria Callas saattoi kävellä ulos harjoituksista, jos joku muista laulajista jätti väliin yhdenkin sanan. Sitä kutsutaan myös kurinalaisuudeksi, ja oopperassa, toisin kuin elokuvissa, ilman sitä et ole mitään.
Uransa lopulla hän erakoitui johtuen ”julkisesta paineesta, äänensä tilasta ja verisukulaisistaan”, väittää Larraín. Sen vuoksi hän myös loi sijaisperheen palvelijoidensa kanssa.
– Lopulta se ei ollut työnantaja/työntekijä-tilanne. Se oli kolmen ihmisen rakkauden muodostama side, jossa kaksi joutui katsomaan kolmannen hiipumista, lisää käsikirjoittaja Steven Knight.
– Koska keskushenkilöllä on niin erityinen lahja, muut ihmiset ovat lähinnä hänen kiertoradallaan. Se ei ole pakotettua, se on vetovoimaa. Käsikirjoitin vuorosanat, jotka eivät tainneet jäädä elokuvaan, joiden mukaan oopperalaulajan ääni on ihmisen ääni, jos sanoja ei olisi olemassa. Se tulee syvältä, syvältä sielusta. Ja hän oli siinä todennäköisesti paras.
Oletuksia olemassa olosta
Italialaisnäyttelijä Pierfrancesco Favino ymmärtää Callasin hovimestarin omistautumisen emännälleen.
– Kun tapaa jonkun Maria Callasin kaltaisen, kohtaaminen antaa mahdollisuuden paistatella hänen valokeilassaan. Hän oli kuin Egyptin kuningatar. Eikä siihen ollut vaikea samastua Angelina Jolien läsnäollessa, Favino toteaa.
– Iso osa tarinasta kertoo taiteilijoista. Sen tason taiteilija heijastelee tunteitamme. Callasia kuunnellessamme kuuntelemme tunteitamme. Harva pystyy siihen ja he ovat äärimmäisen yksinäisiä, koska kukaan ei voi ymmärtää sen vaatimia ponnisteluja ja uhrauksia. Ferruccio ei halua Callasin kuolevan, koska tämän täytyy pysyä kuningattarena. Myös hänelle. Palvelijakaksikko oli hänen suojelusenkeleitään, mutta samalla ihminen on itsekäs. Kuningattaren on säilyttävä, koska mitä he ovat ilman häntä? Oikeasti he huutokauppasivat paljon hänen omaisuuttaan ja monia esineitä katosi.
Silti kukaan ei tiedä mitä suljettujen ovien takana todella tapahtui, Larraín huomauttaa.
– Tiedämme vain, että tietyt elämät, kuten Marian, tarkoittavat eristäytymistä. Ferruccio ja Bruna olivat hänen puskurinsa maailmaa vastaan, he suojelivat toisiaan. Kulttuurimme luo illuusioita kuuluisien ihmisten uskomattomasta elämästä. Mutta lähempää katsoessa ymmärtää kaikkien sielujen kärsivän samoista olemassa olon ongelmista.
Jolie vaikuttaa olevan samaa mieltä tästä.
– On paljon, mistä en täällä puhu, mutta minkä varmaankin tiedätte tai oletatte. Mutta samastuin siihen, että hänessä oli osa, joka oli hyvin pehmeä. Ehkä hänellä ei julkisessa maailmassa ollut tilaa olla niin pehmeä ja avoin kuin mitä hän oikeasti oli. Luulen, että meitä yhdistää ennen kaikkea haavoittuvaisuus.
Ymmärtääkseen Callasia Jolie kuunteli tämän äänityksiä.
– Minulla oli onnea saada opetusta Marialta. Hän sanoi, että kun ryhdytään töihin, ei pidä ajatella miltä itsestä tuntuu tai mitä itse haluaa tai muita ihmisiä. On yritettävä ymmärtää musiikkia ja säveltäjien tarkoituksia. Ja sitten harjoittelet ja harjoittelet. Minä tein juuri niin, hän paljastaa.
– Vain sillä tavalla voi päästää lopulta omat tunteensa mukaan, vasta kun on valmis. Oli onni työskennellä Pablon kanssa, koska hän suojeli minua. Pystyin päästämään tunteen sisälle ja yrittää jotain mitä en ikinä ole tehnyt aikaisemmin. Musiikki johtatti minua, todellakin. Jos elokuvan katsoo uudelleen, tajuaa miten kappaleet puhuvat hänen elämästään enemmän kuin ensin huomasikaan. Kyselinkin Pablolta: ”Yritätkö tehdä musikaalia?”
– Vain ihan vähän, Larraín naurahtaa.
– Marian käsitys elämästä oli traaginen. 90 prosenttia hänen lavalla laulamistaan oopperoista käsittelivät kuolemaa. Mietin, kuinka tehdä elokuva, jossa päähenkilö hitaasti muuttuu yhdeksi laulujensa kanssa. Näkökulmamme on kuitenkin juhlistava. En halunnut tehdä synkkää elokuvaa; tämä on elokuva naisesta, joka koko elämänsä laulaa muille ja aprikoi ihmissuhteitaan. Nyt hän on valmis keskittymään itseensä ja löytämään kohtalonsa.
Teksti Marta Bałaga, Venetsia. Kuvat: Pablo Larraín.
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.