Illalla on tarjolla nyrkitystä – pelissä on maailmanmestaruus

IMDb-arvosana on 7,1.

Julkaistu:

lllan televisio-ohjelmassa on nyrkkeilydraama Creed II (2018).

Adonis Creed on noussut raskaansarjan maailmanmestaruuteen yhdessä valmentajansa Rocky Balboan kanssa, mutta hänen tiensä kovimpaan haasteeseen ei ole ohi. Ivan Drago, joka aikoinaan voitti Rockyn ja surmasi Adoniksen isän, haluaa palauttaa kunniansa. Ottelussa on panoksena paljon enemmän kuin vain maailmanmestaruus – kyse on kunniasta, perhesiteistä ja henkilökohtaisista voitoista.

Pääosassa on Michael B. Jordan. Lisäksi mukana Sylvester Stallone ja Dolph Lundgren. Ohjaajana Steven Caple Jr.

Creed II (2018).

Episodin arvostelussa elokuva sai neljä tähteä:

”Nyrkkeilyhitin jatko-osa jatkaa Rocky-elokuvien menneisyydestä ammentamista, mutta tekee sen viihdyttävästi ja yllättävästikin lankoja yhteen solmien.

Nuori, vasta toista pitkää elokuvaansa ohjannut Steven Caple Jr. ei vielä osoita kovin suurta persoonallisuutta, mutta hän toistaa sujuvasti muiden visiota. Sujuvuudesta lieneekin kiittäminen – hyvien näyttelijöiden ohella – käsikirjoittajana ja tuottajana toiminutta Sylvester Stallonea, joka tietysti esittää yhä enemmän sivuun astuvaa Rocky Balboaa.”

Elokuva on myös Prime Videossa. Alla traileri.

Tulevat lähetykset:

  • La 13.9.2025 klo 21.00 · STAR Channel
  • To 18.9.2025 klo 02.00 · STAR Channel
  • Pe 19.9.2025 klo 22.00 · STAR Channel

Lue myös: Nyt ilmaiskatselussa: Kultaista kasaritoimintaa – Vietnam, sotavangit ja ylivoimainen Chuck Norris

Lue myös: Norjalainen katastrofielokuva nousi Suomi-Netflixin viikon katsotuimpien listalle

YouTube video

Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja voit voittaa leffalippuja! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.