Tänä iltana esitetään televisiosta romanttinen komedia Crazy Rich Asians (2018).
Newyorkilainen Rachel Chu matkustaa poikaystävänsä Nick Youngin kanssa Singaporeen osallistuakseen tämän parhaan ystävän häihin. Matkan aikana Rachel saa kuulla yllättävän paljastuksen – Nickin perhe on erittäin varakas. Nick vakuuttaa kuitenkin, että hänen perheensä tulee pitämään Rachelista.
Ohjaus Jon M. Chu. Pääosissa Constance Wu, Henry Golding ja Michelle Yeoh.
Episodi kirjoitti neljän tähden arvostelussa seuraavasti:
”Hävyttömän romanttinen hömppä ei pyytele anteeksi sokerisuuttaan. Visuaalisesti upean elokuvan yltiöpäinen romanttisuus saattaa olla monille liikaa. Loistavista näyttelijöistä, komeista lavasteista ja herttaisesta sanomasta kumpuavaa vetovoimaa on kuitenkin vaikea vastustaa.”
Elokuva oli sekä arvostelu- että kaupallinen menestys, tuottaen yli 238 miljoonaa dollaria 30 miljoonan dollarin budjetilla. Leffalla on komea sulka hatussaan, sillä se on 2010-luvun eniten tuottanut romanttinen komedia. Sitä ylistettiin erityisesti näyttelijäsuorituksista, käsikirjoituksesta ja lavastuksesta.
Crazy Rich Asians sai lukuisia palkintoehdokkuuksia, mukaan lukien kaksi ehdokkuutta Golden Globe -gaalassa kategorioissa paras musikaali- tai komediaelokuva sekä paras naisnäyttelijä (musikaali tai komedia, Constance Wu). Lisäksi elokuva sai palkinnon parhaasta näyttelijäkaartin suorituksesta Screen Actors Guild Awards -gaalassa. Elokuvan jatko-osat, jotka perustuvat romaaneihin China Rich Girlfriend ja Rich People Problems, ovat parhaillaan kehitteillä.
Elokuvan kriitikkomittari Rotten Tomatoesissa on luvussa 91.
Leffa on myös HBO Maxissa. Alla traileri.
Tulevat lähetykset:
- Tänään 21:00 · TV5
- Ma 4.8.2025 klo 23.45 · TV5
- Su 10.8.2025 klo 18.30 · Frii
Lue myös: Dawson’s Creek -tähdet palaavat yhteen uudessa elokuvassa – Katie Holmes ohjaa ja käsikirjoittaa
Lue myös: Nyt suoratoistona: Tuputetaanko tässä fantasialeffassa ”rasistista myyttiä” – näyttelijätär älähti
Lue myös: Nyt Maxissa: Kehuttu stripparileffa – tähti valmistautui antamalla sylitansseja tuntemattomille
Lähde: Wikipedia