Illalla tv:ssä: Harrison Fordin ikimuistoinen rooli masensi stuntmiehen – pyysi tähden hetkeksi sivummalle

IMDb-arvosana on 8,2.

Julkaistu:

Illan tv-viihteen parhaana antina nähdään upea seikkailuklassikko Indiana Jones ja viimeinen ristiretki (1989). Monien mielestä kyseessä on paras Indiana Jones -elokuva ja yksi kaikkien aikojen seikkailuelokuvista.

Tarinassa Indyn isä on kaapattu, ja pelastusmatka vie muun muassa Venetsian katakombeihin ja hurjaan ilmataisteluun. Lopulta päästään Graalin maljan etsintään, vaikka natsit yrittävät jatkuvat vaikeuttaa seikkailua.

Sean Connery loistaa professorina ja Harrison Fordin näyttelemän Indyn isänä, kun taas nuorta Indyä esittää River Phoenix elokuvan alkukohtauksessa.

Kahden legendan välistä sanailua riittää.

Elokuvan katakombeja varten piti kasvattaa rottia – peräti 2000 kappaletta. Villejä rottia ei voitu käyttää, sillä ne olisivat saattaneet kantaa tauteja.

Kuten monissa muissakin Indiana Jones -elokuvissa, Ford teki monia stuntteja itse. Stuntti Vic Armstrongin mukaan hänen oli vedettävä Ford sivuun ja pyydettävä, että hän saisi ”tehdä vähän töitä”, koska Ford ahkeroi niin suuren osan itse. Armstrongin mukaan Fordista olisi tullut todella hyvä stuntmies.

Elokuva on myös Ruutu Plussassa ja SkyShowtimessa. Alla traileri.

Tulevat lähetykset:

  • La 25.10.2025 klo 22.00 · Nelonen
  • Pe 5.12.2025 klo 21.00 · Jim
  • La 6.12.2025 klo 15.00 · Nelonen

Lue myös: Tiesitkö tätä? George Lucas ei halunnut Harrison Fordia Indiana Jonesin roolin – syynä Robert De Niro

Lue myös: Harrison Ford ja Jason Segel jatkavat terapiaistuntojaan – Apple paljastaa sarjasuosikkinsa kolmoskauden alkamispäivän

Lue myös: Tom Cruise, Harrison Ford ja “maailman paras elokuva” – miljoonien dollarien tarjouskaan ei herättänyt tätä elokuvaa henkiin

Lue myös: Tiesitkö tätä? Oscar-voittaja kuvasi merkittävän roolin Harrison Fordin Takaa-ajettuun – nimi alkuteksteissä, rooli leikkauspöydällä

YouTube video

Lähde: IMDb

Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja voit voittaa leffalippuja! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.