Illalla tv:ssä: Hurjaa toimintaa ja löpön katkua – kulissien kireä tunnelma siirtyi suoraan valkokankaalle

IMDb-arvosana on 8,1.

Julkaistu:

Illalla esitetään televisiossa elokuva Mad Max: Fury Road (2015), joka tempaa katsojan keskelle armotonta aavikkotaistelua.

Ohjaaja George Miller palaa juurilleen post-apokalyptisessa maailmassa. Max ja Furiosa lyöttäytyvät yhteen epätoivoiseen taisteluun tyrannimaista johtajaa ja tämän sotajoukkoja vastaan.

Elokuva on tauotonta takaa-ajoa ja vaarallisia stuntteja, ja kuvausten intensiteettiä lisäsi päätähtien välinen kireä ilmapiiri. Charlize Theron on kertonut, että hänen ja Tom Hardyn välit olivat kuvauksissa huonot.

– Mitä olen kuullut, hän ei ole sellainen kaikissa elokuvissa. Ehkä elokuva on sellainen kuin se on, koska me taistelimme keskenämme niin paljon, niin kuin hahmotkin, Theron arveli.

Hardy halusi pysyä roolissaan kuvaustauoillakin, joten se aiheutti ongelmia näyttelijöiden välillä. He kuitenkin sopivat myöhemmin keskinäiset pulmansa.

Kenties yllättäen, elokuva ei päässyt omilleen. Se jäi kaikkien kulujen jälkeen 20-40 miljoonaa tappiolle. Arvostusta elokuva kuitenkin sai osakseen, ja Oscar-gaalassa elokuva oli ehdolla kymmenessä kategoriassa, joista se voitti kuusi. American Film Institute puolestaan nimesi sen vuoden 2015 kymmenen parhaan elokuvan joukkoon.

Mad Max: Fury Road on myös Netflixissä ja Viaplayssa. Elokuvan Rotten Tomatoes -kriitikkomittari on luvussa 97 ja yleisömittari luvussa 86. Alla traileri.

Tulevat lähetykset:

  • Ma 22.12.2025 klo 21.00 · Kutonen

Lue myös: Nyt Netflixissä: Mads Mikkelsenin huippuluokan toimintakomedia – Rotten Tomatoes -luku 96!

Lue myös: Nyt Netflixissä: Rankka huippuleffa kertoo USA:n sisällissodasta – ”Kylmäävä draama”

Lue myös: Muistatko tämän? Charlie Sheen ajelee Dodge M4S Turbo Interceptorilla ja kostaa hänet tappaneelle rikollisjengille

Lue myös: Dokumenttisarja Lontoon traumaosastoilta nousi Suomen Netflixin top kymppiin – IMDb-arvosana on kova

YouTube video

Lähde: Wikipedia