Illalla tv:ssä: Isot herrat sanoivat ei – vuoden 2014 jättihitin tekijät saivat tylyt rukkaset merijalkaväeltä

IMDb-arvosana on 6,4.

Julkaistu:

Illalla nähdään tv-ruudussa katastrofielokuva Godzilla (2014).

Kaikki saa alkunsa Japanin Janjiran ydinvoimalasta, jossa oudot järistykset herättävät työntekijä Joe Brodyn epäilykset. Hän tietää, ettei kyse ole luonnonilmiöstä, mutta häntä ei uskota.

Viisitoista vuotta myöhemmin Joen poika joutuu matkustamaan Japaniin isänsä jouduttua vaikeuksiin karanteenialueella. Pian hän tajuaa isänsä olleen koko ajan oikeassa, ja syy järistyksiin on jotain paljon tavallista seismistä toimintaa pelottavampaa.

Ohjaus Gareth Edwards. Näyttelijöinä Bryan Cranston, Aaron Taylor-Johnson, Ken Watanabe ja Elizabeth Olsen.

Episodi antoi elokuvalle arvostelussa neljä tähteä:

”Kaiken kaikkiaan voi sanoa, että Edwards on valinnut lähtökohtansa ja painotuksensa hyvin, ja Godzilla on mitä mainiointa hirviöviihdettä.”

Yhdysvaltain merijalkaväki ei suostunut elokuvaan mukaan, sillä jostain syystä heille ei kelvannut elokuvan käsikirjoitus. Laivasto sen sijaan osallistui elokuvan tekemiseen.

Elokuva on myös Netflixissä, Prime Videossa ja Viaplayssa. Alla traileri.

Tulevat lähetykset:

  • To 25.12.2025 klo 21.35, Kutonen
  • Su 28.12.2025 klo 01.30 · TV5

Lue myös: Nyt suoratoistona: Mies saa läheisistään tarpeekseen ja katoaa autotalliinsa – päätähtien piti haistella toisiaan valmistautuessaan rooleihinsa

Lue myös: Suositut teinitähdet eivät ole puhuneet toisilleen 22 vuoteen – Yhteinen elokuva löi kiilan näyttelijöiden väliin

Lue myös: Breaking Badin jyräukko voitti Emmyn – Täysin päinvastaisesta roolista kuin kukaan olisi uskonut

Lue myös: Nyt Netflixissä: Scarlett Johanssonin nakuhetki sai ohjaajan piiloutumaan – näky vaivaannutti liikaa

YouTube video

Lähde: IMDb

Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja voit voittaa leffalippuja! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.