Godzilla

/ GENRE , ENSI-ILTA 14.05.2014 TÄHDET

Niille harvoille, jotka eivät Godzillaa vielä tunne, kerrottakoon, että kyseessä on radioaktiivinen jättiläishirviö, joka nähtiin ensimmäistä kertaa nimeään kantavassa japanilaiselokuvassa vuonna 1954. Se käynnisti sarjan, jota nyt, 60 vuotta myöhemmin, jatkaa Gareth Edwardsin ohjaama, jälleen hirviön mukaan nimetty Godzilla. Se on 30. Godzilla-elokuva, mutta vasta toinen sarjan amerikkalainen tuotanto.

Godzilla on kokenut monia muutoksia vuosien ja vuosikymmenten varrella – niin fyysisesti, älyllisiltä kapasiteeteiltaan kuin motivaatioidensa suhteen. Lähteäkö liikkeelle alkuperäisen, Godzillan kautta Japaniin toisen maailmansodan lopulla pudotettujen atomipommien traumaa purkavan elokuvan vakavuudesta vai ottaako mallia nimihahmon erilaisten muiden hirviöiden kanssa itsetarkoituksellisesti taistelemaan laittavista myöhemmistä tuotannoista? Sarjasta ei puutu myöskään hupsua komiikkaa, joten Edwardsilla on ollut mistä valita.

Kaiken kaikkiaan voi sanoa, että Edwards on valinnut lähtökohtansa ja painotuksensa hyvin, ja Godzilla on mitä mainiointa hirviöviihdettä.

Peruskaava on lähes kaikista sarjan aikaisemmista elokuvista tuttu: maailma joutuu kohtaamaan jättiläishirviön tuhovoiman, ja armeija yrittää estää pysäyttämättömältä vaikuttavan katastrofin yhä järeämpiä aseita käyttäen. Heidän jaloissaan juoksee olentoa tutkiviä tiedemiehiä, jotka suoltavat höpöhöpö-teorioita, jotka pyrkivät selittämään tapahtumia ja ennakoimaan hirviön seuraavia liikkeitä.

Luvassa on myös 160 miljoonan dollarin tuotantobudjetin mukaisesti spektaakkelimaisia visioita. Tässä ei melskata kumipuvussa pienoismalleissa, vaan tietokoneet ovat käyneet ylikierroksilla yhdistääkseen digiolentoja valtaviin lavasteisiin. Edwardsin edellisen elokuvan, miehen ensimmäisen kokopitkän nähneet tietänevät kuitenkin myös jotain ohjaajan valitsemasta sävystä.

Enteellisesti Monstersiksi nimetyssä vuoden 2010 elokuvassa avaruudesta pudonneet oudot elämänmuodot ovat johtaneet valtavien alueiden karanteeniin. Kahden ihmisen on päästävä kotiinsa tällaisen suljetun alueen läpi. Hirviöt ja toiminta tapahtuvat osittain inhimillisen draaman taustalla. Tätä samaa kerronnallista ratkaisua Edwards suosii myös monta sataa kertaa isommassa Godzillassa. Höpsön hirviötoiminnan rinnastaminen inhimilliseen, vakavasti kerrottuun selviytymiskertomukseen vahvistaa kumpaakin elementtia kummasti.

Edwardsin spektaakkelin keskiössä on hirviön aiheuttamaan tapahtumaketjuun sotkeutuva perhe. Isä- ja äiti-Brody (Bryan Cranston ja Juliette Binoche) joutuvat elokuvan aloittavassa takaumassa keskelle salaperäistä katastrofia, joka hajottaa perheen. Nykyhetkessä perheen aikuiseksi kasvanut Ford-poika (Aaron Taylor-Johnson) ei jaksaisi enää kestää isänsä rypemistä vanhoissa asioissa, mutta joutuu tämän mukana vedetyksi keskelle kauhuja, kun katastrofin aiheuttaja vaikuttaa jälleen aktivoituneen.

Tästä käynnistyy Japanista Havaijin kautta Amerikan mantereelle ulottuva tuhotarina, jossa armeijan pommimiehen koulutuksen saanut Ford yrittää auttaa mutta samalla päästä myös perheensä luo. Fordin vaimo kun työskentelee tulilinjalle joutuvassa sairaalassa.

Godzilla todennäköisesti tyydyttää katastrofielokuvien ystäviä, sen verran massiivista armeijan ja siviiliväestön kohtaama tuho on. Periaatteessa yksinkertainen tarina sisältää mukavia pieniä yllätyksiä, jotka pitävät mielenkiinnon yllä silloinkin, kun kerronta aavistuksen notkahtaa alkutakauman ja toiminnan uudelleen liikkeelle lähtemisen välillä. Mikä tärkeintä, myös fanaattinen Godzilla-fani voi olla tyytyväinen.

Käytännössä kaikki Godzilla-kaanonin elementit ovat paikoillaan. Atomipommin korvaava syntytarina on ehkä kaukaa haettu, mutta ydintuho on vahvasti mukana. Saamme kuulla uusia totuuksia ydinkokeista, mutta ydintuho on muutenkin läsnä, kun on päätettävä kuinka suuriin uhrauksiin ihmiskunta on valmis pysäyttääkseen hirviön etenemisen.

Godzillan rooli saattaa yllättää niin fanit kuin elokuvasta trailereiden perusteella mielipiteensä muodostaneet ummikot. Loppujen lopuksi Edwardsin tällaisille tarinoille yllättävän hienostunut valinta toimii mainiosti: se antaa hirviöiden kuninkaalle persoonallisuuden, mutta ei inhimillistä tätä liikaa.

 



Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa

Aiheeseen liittyvät elokuvat