Illalla tv:ssä: Karmiva kauhuhitti järkytti yleisön – seurakunta joutui tarjoamaan kriisiapua

IMDb-arvosana on 7,5.

22.8.2025 06:00

Illan tv-viihteessä on kelpo kauhuelokuva Kirottu (The Conjuring, 2013).

Elokuva pohjautuu väitettyihin tositapahtumiin ja seuraa maatilalla asuvaa perhettä, jota riivaavat oudot ja pelottavat yliluonnolliset ilmiöt. Apua he saavat tunnetulta tutkijapariskunnalta, joka yrittää selvittää karmivan mysteerin.

Episodin neljän tähden arvostelussa tuumittiin näin:

”Odotukset Kirottua kohtaan eivät lähtökohtaisesti olleet kovin korkeat viime vuosien heikkojen elokuvien jatkumon johdosta. Mutta elokuva toimii. Kaikki osaset ikään kuin loksahtelevat kohdilleen, vaikka keitos koostuukin mitä tutuimmista aineksista. Käsikirjoitus keskittyy juuri oleelliseen malttaen kehittyä mutta ei jää silti junnaamaan. Kiitos tästä kuuluu veljeksille Chad ja Carey Hayes, jotka ovat elokuvan käsikirjoittaneet. Ensimmäisen Sawelokuvan ohjannut James Wan pitää ohjakset hienosti käsissään, samoin kuin kaikki näyttelijätkin. Kauhuelokuvissa pöö-säikyttelyjä ei voi välttää, mutta tässä elokuvassa ne on tehty tyylikkäästi. Samoin 1970-luvun alun ajankuvaa on mukava katsoa. Ed Warrenia esittävä Patrick Wilson on Wanille tuttu hänen ohjaamastaan Riivatusta (2010), joka liikuskelee samoilla alueilla Kirotun kanssa. Se päätyi Suomessa suoraan dvd-levitykseen.”

Katsojat Filippiineillä raportoivat tunteneensa katsomisen jälkeen oudon, negatiivisen läsnäolon. Joissakin paikallisissa elokuvateattereissa palkattiin pappeja siunaamaan yleisöä ennen näytöksiä ja tarjoamaan henkistä tukea katsojille.

Elokuva oli pienen budjetin menestys. Kriitikot antoivat sille hyviä arvosanoja, ja maailmanlaajuiset tuotot ylittivät 319 miljoonaa dollaria vain 20 miljoonan dollarin budjetilla. Alla traileri.

Tulevat lähetykset:

  • Pe 22.8.2025 klo 21.00 · Kutonen
  • To 28.8.2025 klo 23.10 · Kutonen

Lue myös: Frankensteinista ollaan tekemässä nyt ”Pinokkion kaltaista” – ”Se on isän ja pojan tarina”

Lue myös: Onko tämä elokuva portti saatananpalvontaan? Niin kristityt äidit väittävät – Katso Sketchin traileri

Lue myös: Nyt HBO Maxissa: Kolmen tähden Stephen King -kauhussa riivattu lelu palaa piinaamaan traumatisoitunutta miestä

Lue myös: Nyt suoratoistona: Vuoden 1991 rikosklassikko sai 95/100 pistettä – näyttelijä luuli ensin saaneensa käsikirjoituksen lastenelokuvaan

YouTube video

Lähde: IMDb

Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.