Kirottu

GENRE ENSI-ILTA 23.08.2013 TÄHDET

Perhe ostaa edullisesti syrjäisen, hieman ränsistyneen mutta viehättävän talon. Ennen pitkää alkaa tapahtua kummia, ja pikku hiljaa talossa aiemmin tapahtuneet kauheudet alkavat paljastua uusille asukkaille hirvittävillä tavoilla. Kuulostaako tutulta? Jos, niin se ei tarkoita, että olet nähnyt juuri tämän elokuvan. Tämän tapaiset aiheet tuntuvat kiinnostavan niin elokuvantekijöitä kuin suurta yleisöä.

Vuonna 1971 Perronin perhe: isä Roger (Ron Livingston), äiti Carolyn (Lili Taylor) sekä heidän viisi tytärtään muuttavat idylliseen, pankin pakkohuutokaupasta ostettuun taloon Rhode Islandin osavaltiossa Yhdysvalloissa. Paikka kaipaisi maalia pintaan ja muutenkin pientä laittoa, mutta nyt tilaa on kaikille. Tyttöjen leikkiessä kuurupiiloa he tulevat löytäneeksi piilotetun kellarin, joka on täynnä vanhaa tavaraa. Samalla he tulevat herättäneeksi eloon jotain, jonka olisi ollut parempi pysyä piilossaan.

Kohta talossa alkaa tapahtua niin karmivia asioita, että äiti Carolynin ei auta muu kuin ottaa yhteyttä Warrenin pariskuntaan Lorraineen(Vera Farmiga) ja Ediin (Patrick Wilson), jotka kartoittavat ja osallistuvat erilaisiin manaamista vaativiin tilanteisiin Vatikaanin lukuun. He käyvät luennoimassa yliopistoissa, ja tällaisen luennon yhteydessä lähes paniikin vallassa oleva Carolyn lähestyy heitä. Warrenit vakuuttuvat akuutista demonisten henkien karkoitustarpeesta, ja lähtevät manausmatkalle Perronien luo.

Kirottu kertoo siis pahoista hengistä eroon pääsemisestä, kaikessa lyhykäisyydessään. Lajin eittämätön merkkiteos on William FriedkininManaaja (1973), joka voitti kaksi Oscar-palkintoa. Vuonna 1975 Amityvillessä, Long Islandilla sattui samantapainen tapahtuma, josta Jay Anson kirjoitti suositun kirjan. Kirjan perusteella valmistui vuonna 1979 elokuva, joka sai Suomessa nimen Luojan tähden, paetkaa! (ohjaus Stuart Rosenberg). Tätä menestyselokuvaa seurasi usean elokuvan sarja, ja alkuperäinen The Amityville Horror filmatisoitiin uudelleen vuonna 2005 (ohjaus Andrew Douglas). Listaa voisi jatkaa lähes loputtomiin.Tänä vuonna on jo nähty kehno Mama (ohjaus Andrés Muschietti), joka osuu samaan lokeroon.

Odotukset Kirottua kohtaan eivät lähtökohtaisesti olleet kovin korkeat viime vuosien heikkojen elokuvien jatkumon johdosta. Mutta elokuva toimii. Kaikki osaset ikään kuin loksahtelevat kohdilleen, vaikka keitos koostuukin mitä tutuimmista aineksista. Käsikirjoitus keskittyy juuri oleelliseen malttaen kehittyä mutta ei jää silti junnaamaan. Kiitos tästä kuuluu veljeksille Chad ja Carey Hayes, jotka ovat elokuvan käsikirjoittaneet. Ensimmäisen Sawelokuvan ohjannut James Wan pitää ohjakset hienosti käsissään, samoin kuin kaikki näyttelijätkin. Kauhuelokuvissa pöö-säikyttelyjä ei voi välttää, mutta tässä elokuvassa ne on tehty tyylikkäästi. Samoin 1970-luvun alun ajankuvaa on mukava katsoa. Ed Warrenia esittävä Patrick Wilson on Wanille tuttu hänen ohjaamastaan Riivatusta (2010), joka liikuskelee samoilla alueilla Kirotun kanssa. Se päätyi Suomessa suoraan dvd-levitykseen.



Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa

Aiheeseen liittyvät elokuvat