Johnny Depp nähdään tänään elokuvassa Transcendence (2014). Ikävä kyllä elokuva ei menestynyt kaupallisesti eikä myöskään kriitikkojen arvosteluissa.
Depp esittää scifi-trillerin pääosassa tohtori Will Casteria, joka on johtava tekoälyn tutkija. Caster kehittelee konetta, jossa yhdistyisi älykkyys ja ihmistunteet. Teknologian vastaiset ääriryhmät haluavat tuhota Casterin estääkseen häntä tekemästä kiisteltyjä kokeita, mutta auttavatkin tahtomattaan tohtoria pääsemään päämääräänsä.
Tähtikaartissa nähdään Deppin lisäksi, Rebecca Hall, Morgan Freeman, Kate Mara ja Paul Bettany. Nimekkäät tähdetkään eivät siivittäneet elokuvaa menestykseen.
Mielenkiintoisena yksityiskohtana elokuvan kuvaaja Wally Pfister halusi kuvata elokuvan 35 mm filmille digitaalisen kameran sijaan. Hän meni myös tavallista pidemmälle rakkaudessaan filmiin, sillä hän niin ikään viimeisteli filmin kemiallisesti, eikä käyttänyt siihen digitaalisia apuvälineitä.
Elokuva nähdään tänään Hero-kanavalla kello 19.10.