Illalla tv:ssä: Ridley Scottin odotetun Alien-leffan säveltäjällä oli uskomaton kikka takataskussaan – 4 tähden elokuva ei lopulta miellyttänyt kaikkia

IMDb-arvosana on 7,0.

11.7.2025 05:30

Illan tv-tarjonnassa on elokuva Prometheus (2012).

Alien-tieteiselokuvien esiosassa idealistinen tutkija Elizabeth Shaw matkustaa tutkimusryhmän kanssa kaukaiselle planeetalle, josta hän uskoo löytävänsä vastauksia kysymyksiin ihmisen alkuperästä ja paikasta maailmankaikkeudessa. Tehtävän johtaja, kylmäkiskoinen Vickers pitää kuitenkin matkan oikean tarkoituksen salassa androidi Davidin kanssa.

Ohjaajana Ridley Scott. Näyttelijöinä Noomi Rapace, Michael Fassbender, Guy Pearce, Idris Elba, Logan Marshall-Green sekä Charlize Theron.

Säveltäjä Marc Streitenfeld pyysiä orkesteria soittamaan sävellyksensä takaperin, ja käänsi sitten sävellykset digitaalisesti oikeinpäin. Se sai musiikin kuulostamaan epätavalliselta ja oudolta, minkä hän koki sopivan elokuvaan.

Episodi antoi elokuvalle arvostelussa neljä tähteä:

Prometheus on komea elokuva, mutta ei se yllä Alienin tai Blade Runnerin tasolle.

Se olisi toisaalta ollutkin liikaa odotettu. Siitä huolimatta Prometheus on tinkimättömällä visuaalisella tyylitajulla toteutettu tieteiselokuva, jonka ensimmäinen tunti on erinomainen. Islannissa ja Skotlannissa kuvatut alkujaksot näyttävät henkeäsalpaavan komeilta. Tarinan alustus ja avaruusmatka vieraalle planeetalle on toteutettu lupaavasti.”

Prometheus otettiin kriitikoiden taholta enimmäkseen myönteisesti vastaan. Soraääniäkin oli, ja moni koki ”avaruusinsinöörien” käsittelyn jääneen liian huteralle pohjalle.

Elokuva on myös Disney Plussassa. Alla traileri.

Tulevat lähetykset:

  • pe 11.07. klo 22.35 – 01.05, MTV3

Lue myös: Nyt suoratoistona: Leffan sarjamurhaajasta tuli liian pidetty – moraalinen ristiriita sai näyttelijän tekemään muutoksen

Lue myös: Nyt suoratoistona: Guillermo del Toro ammensi inspiraatiota elokuvaansa todellisesta tapauksesta – suorastaan hyytävä tarina

Lue myös: Nyt suoratoistona: Pienen budjetin scifi-elokuva yllättää laadullaan – erittäin pätevää katsottavaa

YouTube video