Tänään on tarjolla televisiossa fantasiaeepos Taru sormusten herrasta: Kaksi tornia (2002). Se on niitä elokuvia, jotka kestävät katsomisen vuodesta toiseen, aivan kuten muutkin trilogian osat.
Saruman on koonnut valtavan sotajoukon ja lähettää sen Rohanin tuhoksi. Samaan aikaan Frodo ja Sam jatkavat raskasta matkaansa kohti Mordoria ja Tuomiovuorta. He kohtaavat matkallaan yllättäviä liittolaisia ja vaaroja, ja mukaan mahtuvat myös entit – hiljaiset, hitaat metsän jättiläiset – joiden verkkaisuus saa hobittien hermot kiristymään.
Ohjauksesta vastaa Peter Jackson, joka toi Keski-Maan katselijoille tavalla, jota ei ole vielä ylitetty.
Lue myös: Arvostettu elokuvalehti listasi ikonisimmat leffahahmot! Vain yksi LOTR-hahmo pääsi Top 20 -listalle
Episodin arvostelussa elokuva sai neljä tähteä:
”Siinä missä Sormuksen ritareissa tarinan henkilöt liikkuivat suurimman osan aikaa yhtä matkaa ja tarina eteni siten varsin lineaarisesti, Kaksi tornia koostuu episodimaisesta vuorottelusta eri päähenkilöryhmien välillä. Itse pääasia eli mahtisormuksen tuhoaminen tuntuu välillä suorastaan unohtuvan muilta ryhmiltä näiden toimiessa kuitenkin omalla tavallaan saman päämäärän hyväksi. Kaikki tämä tapahtuu henkeäsalpaavan komeissa ympäristöissä. Toteutus on ollut viimeisen päälle huolellista, ja kerrankin tuntuu siltä että suuritöiset ja näyttävät tietokone-efektit on todellakin täydellisesti alistettu palvelemaan tarinaa.
Kahdesta tornista on vaikeaa löytää paljoakaan moitittavaa. Se on mahtava seikkailuelokuva, joka vie katsojansa kolmeksi tunniksi toiseen paikkaan ja aikaan. Tolkien-fanit ovat varmasti tyytyväisiä, eikä suuri yleisö muutenkaan vieroksune Jacksonin taidonnäytettä. Sen, joka on ensimmäisen osan nähnyt ja siitä pitänyt, on yksinkertaisesti pakko nähdä tarinan jatko eikä vaikuta siltä että tavoite luoda 2000-luvun ensimmäinen todella merkittävä elokuvatrilogia olisi epäonnistumassa. Se, mitä alkuperäinen Tähtien sota -trilogia oli 70-luvun jälki- ja 80-luvun alkupuoliskolla, tulee Taru sormusten herrasta valmistuessaan olemaan 2000-luvulla.”
Helmin syvänteen vaikeat kuvaukset jatkuivat monta kuukautta. Tilanne kävi niin sietämättömäksi, että näyttelijät teetättivät lopulta itselleen t-paidat, joissa luki: ”Selvisin Helmin syvänteestä.”
Kriitikot ja yleisö ovat ylistäneet elokuvaa, ja sitä pidetään merkittävänä saavutuksena fantasiaelokuvien genressä. Leffa sai kiitosta ohjauksestaan, toimintakohtauksistaan, näyttelijäsuorituksistaan, musiikistaan ja visuaalisista tehosteistaan – erityisesti Andy Serkisin näyttelemä Klonkku luotiin onnistuneesti uskottavan oloiseksi hahmoksi.
Elokuva on myös HBO Maxissa. Alla traileri.
Tulevat lähetykset:
- La 6.12.2025 klo 21.00 · TV5
- Su 7.12.2025 klo 17.20 · TV5
- Ti 9.12.2025 klo 21.00 · Kutonen
Lue myös: Empire listasi 100 parasta elokuvaa ja ykkönen sai ylistystä: ”tarinankerronnan ihme”
Lue myös: Vuoden 2019 hauskin kauhukomedia sai jatkoa – katso verinen traileri
