Mad Max: Fury Road (2015) tempaa katsojan keskelle armotonta aavikkotaistelua. Ohjaajana toimii alkuperäisen trilogian luonut George Miller, joka palaa juurilleen luoden katsojille huimaa toimintaa.
Post-apokalyptisessa maisemassa Max lyöttäytyy yhteen Furiosan kanssa, ja kaksikko käy epätoivoista taistelua tyrannimaista johtajaa ja tämän sotajoukkoja vastaan. Hurjat takaa-ajot, vaaralliset esteet ja bensankatkuiset yhteenotot seuraavat toisiaan tauotta.
Kulissien takana tunnelma oli myös kireää. Charlize Theron on kertonut, että hänen ja Tom Hardyn välit olivat kuvauksissa huonot.

– Mitä olen kuullut, hän ei ole sellainen kaikissa elokuvissa. Ehkä elokuva on sellainen kuin se on, koska me taistelimme keskenämme niin paljon, niin kuin hahmotkin, Theron arveli.
Hardy halusi pysyä roolissaan kuvaustauoillakin, joten se aiheutti ongelmia näyttelijöiden välillä. He kuitenkin sopivat myöhemmin keskinäiset pulmansa.
Kenties yllättäen, elokuva ei päässyt omilleen. Se jäi kaikkien kulujen jälkeen 20-40 miljoonaa tappiolle. Arvostusta elokuva kuitenkin sai osakseen, ja Oscar-gaalassa elokuva oli ehdolla kymmenessä kategoriassa, joista se voitti kuusi. American Film Institute puolestaan nimesi sen vuoden 2015 kymmenen parhaan elokuvan joukkoon.
Elokuva on myös Prime Videossa ja Viaplayssa. Elokuvan Rotten Tomatoes -kriitikkomittari on luvussa 97. Alla traileri.
Tulevat lähetykset:
- Tänään 21:00 · Kutonen
- Su 3.8.2025 klo 23.20 · Kutonen
- La 9.8.2025 klo 00.10 · Kutonen
Lue myös: Nyt Netflixissä: Mads Mikkelsenin huippuluokan toimintakomedia – Rotten Tomatoes -luku 96!
Lue myös: Nyt Netflixissä: Rankka huippuleffa kertoo USA:n sisällissodasta – ”Kylmäävä draama”
Lue myös: Dokumenttisarja Lontoon traumaosastoilta nousi Suomen Netflixin top kymppiin – IMDb-arvosana on kova
Lähde: Wikipedia