Illan elokuvasta voi tehdä juomapelin – Will Smithille leffa oli terapiaa

IMDb-arvosana on 6,8.

10.3.2025 07:30

Illan tv-tarjonnassa on elokuva Kaikenkattava kauneus (2016).

Tarinan keskiössä on menestyvä newyorkilainen mainostoimiston johtaja, jonka elämä ajautuu synkkään alamäkeen. Vastoinkäymiset uhkaavat viedä häneltä kaiken toivon. Onneksi hänen ystävänsä eivät jää sivustakatsojiksi. He laativat suunnitelman tuodakseen hänet takaisin elämään ennen kuin on liian myöhäistä.

Ohjaajana toimii David Frankel. Pääosissa nähdään Will Smith, Edward Norton, Kate Winslet, Michael Pena, Helen Mirren, Naomie Harris sekä Keira Knightley.

Lue myös: Tässä ovat vuoden 2024 eniten tienanneet näyttelijät – ei ainuttakaan alle 40-vuotiasta

Lue myös: Hitch-elokuvan ohjaaja muistelee työskentelyä Will Smithin kanssa: ”Se oli hulluutta”

Episodin kolmen tähden arvostelussa kirjoitettiin seuraavasti:

Kaikenkattava kauneus on hieno puolikalkkuna. Se on jäänyt täysin raa’aksi sisältä, mutta pinnalta se on komean siirappinen ja samalla rouskuvainen. Sen tympeästä typeryydestä ja hillittömän tahattomasta huumorista tulee nauttia esimerkiksi influenssassa, laskuhumalassa, pahassa kanuunassa kylmää pitsaa halaillen tai ihan vaan, jos nauttii roskaelokuvista. Se on kuitenkin aika hauska tapaus. Paikoitellen se onnistuu myös koskettamaan, mikä tekeekin elokuvan katsomisesta hämmentävän kokemuksen.

Kaikenkattavasta kauneudesta saa toki myös hyvän juomapelileffan: ota huikka aina, kun Smith mutristelee lähikuvassa naamaansa. Itkevä duckface ei tee surullista, herra Smith.”

Smithin isä teki kuolemaa niihin aikoihin, kun näyttelijä teki taustatyötä rooliaan varten. Näyttelijä sanoi elokuvan teon olleen erittäin terapeuttista surullisessa tilanteessa.

Kriitikot pitkälti lyttäsivät elokuvan. Leffan Rotten Tomatoes -kriitikkomittari on luvussa 14. Yleisö tykkäsi enemmän ja yleisöpistemäärä onkin 64. Yleisön tähdet ovat 3,6/5. Alla traileri.

Tulevat lähetykset:

  • Ma 10.3.2025 klo 23.05, TV5
  • La 15.3.2025 klo 12.50, Frii

Lue myös: Nyt suoratoistona: Vuoden 2019 toimintaelokuva yllättävällä konseptilla – Clint Eastwoodia kaavailtiin päärooliin!

YouTube video

Lähde: IMDb