Illan tv-viihteessä on komedia Zoolander (2001).
Muotimaailma kuohuu, kun Malesian uusi pääministeri aikoo puuttua halpatyövoiman ja lapsityövoiman käyttöön. Muotigurun Jacobim Mugatu päättää vastata uhkaan äärimmäisellä keinolla ja värvää salamurhaajaksi maailmankuulun mutta älyllisesti rajallisen supermallin Derek Zoolanderin. Hypnoosin avulla Zoolander ohjelmoidaan salamurhaajaksi, ja tapahtumaketju käynnistää absurdin, muotimaailmaa parodioivan farssin, joka on noussut vuosien varrella kulttimaineeseen.
Lue myös: Nyt Netflixissä: Hulvaton komedia vuodelta 2004 – universumin kovin toimintatähti nähdään leffassa!
Zoolander on saanut kieltoja eri puolilla maailmaa esimerkiksi Iranissa sen väitetystä homoseksuaalisuudesta. Malesiassa puolessaan siksi, että leffan juonessa suunnitellaan maan pääministerin murhaa.
Näyttelijöinä Ben Stiller, Owen Wilson Christine Taylor, Will Ferrell, Milla Jovovich sekä Ben Stiller. Ohjauksesta vastaa Stiller.
Elokuvan kriitikkomittari Rotten Tomatoesissa on luvussa 64 ja yleisömittari luvussa 80. Alla traileri.
Voit lukea täältä, mitä muita elokuvia maailmalla on kielletty: Nämä elokuvat ovat kiellettyjä joissakin maissa – järjettömiä syitä
Tulevat lähetykset:
- Pe 6.2.2026 klo 19.00 · TV5
- Su 8.2.2026 klo 13.50 · Kutonen
Lue myös: George Clooney rinnasti Quentin Tarantinon kommentit julmuuteen – ”emme tarvitse sitä lisää”
Lue myös: Tom Cruisen suosituin elokuvahahmo saattaa tehdä paluun – ”Olemme jutelleet siitä”
Lähde. IMDb
