Etsi
Elokuvasta julakistiin samalla myös uusi juliste. Ensi-ilta on tiedossa ainakin rapakon takana maaliskuussa 2027.
Elokuvan ensi-iltaan on tänään aikaa enää tasan kuukauden päivät. Alkuperäinen animaatio ilmestyi vuonna 2016.
Jesse Eisenbergin tilalla Facebook-perustaja Mark Zuckerberginä nähdään tällä kertaa Mark Strong.
Elokuvaa päästään katselemaan teatterien valkokankailta helmikuussa 2027. Mukana myös tutut ääninäyttelijät.
Sarjan uusi kausi tullaan julkaisemaan Netflixissä noin kuukauden kuluttua, kesäkuun loppupuolella.
Viime keväänä käynnistynyt sarja jatkuu vielä tämän kuun aikana.
Elokuvien esiosana toimiva spin-off käynnistyy tänä kesänä. Myös kakkoskausi on jo varmistettu.
Sarjan ykköskausi ilmesyi vuonna 2024. Uudet jaksot ilmestyvät muutaman viikon kuluttua.
Romanttista komediauutuutta päästään katselemaan reilun kuukauden kuluttua, kesäkuun alussa.
Jalkapalloa potkitaan taas tänä syksynä yli kolmen vuoden odotuksen jälkeen.
Alkuperäisen elokuvan ilmestymisestä on vierähtänyt jo miltei 28 vuotta.
Disney ja Tähtien sota ovat myös edustettuina CinemaCon-tapahtumassa.
Vapise, Vapauden patsas! Oscar-palkittu japanilainen Godzilla-elokuva saa jatkoa tänä syksynä.