Aivan uusi kanadalainen, yliluonnollinen mysteeritrillerisarja Yaga päivittää slaavilaisen Baba Yaga -noitamyytin nykypäiväiseksi versioksi. Tulevasta sarjasta onkin nyt julkaistu ensimmäinen traileri sekä julistekuva.
Uudet materiaalit julkaistiin San Diego Comic Con -tapahtuman yhteydessä, AMC-kanavan paneelin aikana. Lisää SDCC-uutisiamme löydät kätevästi täältä.
Kauhusävytteisen tarinan päärooleissa nähdään Carrie-Anne Moss, Noah Reid (Schitt’s Creek), Heated Rivalry -tähti Hudson Williams, Clark Backo (Venom: The Last Dance) ja Megan Follows (Reign).
Trailerilla kuullaan, kuinka Mossin esittämä yliopiston luennoitsija selittää Baba Yaga -myytin olevan sekä brutaali että hyväntahtoinen; kansantarujen noita syö uhrinsa osassa tarinoita, osassa hän taas toimii sankarin auttajana. Rikostutkijat myös etsivät johtolankoja kadonneen kalastuslaitoksen perijän tapaukseen – joitain heidän löytöjään on kuitenkin hankala selittää järjen äänellä.
Yaga käynnistää ensimmäisen, kahdeksanjaksoisen tuotantokautensa Yhdysvalloissa lokakuussa 2026. Vielä ei ole kuitenkaan varmuutta siitä, milloin uutuussarja tullaan näkemään Suomessa ja minkä palvelun kautta.
Katso tulevan Yaga-sarjan tuore julistekuva sekä traileri alta.
