Jodie Foster ylisti Robert De Niroa mutta täräytti samalla: ”todella epäkiinnostava”

Kannatti silti lounastaa Robert De Niron kanssa.

Julkaistu:

Jodie Foster oli vasta 12-vuotias, kun hän näytteli Robert De Niron kanssa elokuvassa Taksikuski (1976). Elokuva kertoo, miten taksikuskin mielenterveys alkaa horjua New Yorkin sykkeessä johtaen lopulta siihen, että kuski ottaa oikeuden omiin käsiinsä.

Foster kertoi Marrakech Film Festival -tapahtumassa, että De Niro eli “hyvin vahvasti roolissaan”, ja siksi hän “oli todella epäkiinnostava” ihmisenä. Foster tuumi myös, että De Niro on ”yksi suurimpia amerikkalaisia näyttelijöitä”, mutta ei ”maailman kiinnostavin ihminen”.

– Muistan ne lounaat hänen kanssaan ja ajattelin vain: ”Mitä täällä tapahtuu? Milloin voin mennä kotiin?”

– Ei hän oikein pystynyt puhumaan minulle, joten juttelin tarjoilijoille ja ravintolan ihmisille, Foster muisteli.

Foster sanoi olleensa kaikesta huolimatta ylpeä saadessaan työskennellä hänen kanssaan. Hänen ”silmänsä avautuivat”, ja hän tajusi tuolloin, ”mitä näytteleminen voi olla”.

– Tajusin 12-vuotiaana: ”Voi ei, on minun syytäni, etten ole panostanut tähän tarpeeksi. Olen vain lausunut vuorosanoja, odottanut seuraavaa repliikkiä ja näytellyt luonnollisesti, mutta hahmon rakentaminen onkin jotain aivan muuta.”

Lue myös: Jodie Foster oli Taksikuskissa vasta 12 – tältä 62 täyttänyt tähti näyttää nykyisin

Foster sai De Niron kanssa viettämänä aikanaan todellisen oivalluksen näyttelijäuralleen. Oivallus tapahtui De Niron kanssa nautitun kolmannen lounaan jälkeen.

– Muistan, miten innoissani olin, muistan olleeni hikinen ja täpinöissäni ja vähän kikatteleva. Sitten palasin hotellihuoneeseen tapaamaan äitiäni ja sanoin: ”Olen saanut tällaisen oivalluksen.” Ja arvelen, että siitä lähtien kaikki oli toisin.

Foster nähtiin tovi sitten True Detective -sarjan neljännellä kaudella, joka löytyy HBO Maxista. Sen jälkeen häneltä on tullut yksi elokuva.

Yksityinen elämä (Vie privée, 2025) kertoo arvostetusta psykiatrista Lilian Steinerista, joka ryhtyy omatoimisiin tutkimuksiien potilaansa kuoleman jälkeen. Hän on vakaasti sitä mieltä, ettei kyse ole onnettomuudesta vaan murhasta. Elokuva on ranskankielinen, ja sitä ei ole tällä hetkellä suoratoistossa. Alla traileri.

Lue myös: Jodie Foster sanoi ääneen sen, mitä monet ajattelevat: ”Tämä elokuva olisi ollut parempi suoratoistosarjana”

Lue myös: Uhrilampaat- ja True Detective -tähti palkittiin 50-vuotisesta urastaan – ”Anteeksi Robert De Niro”

Lue myös: Korvaushoitoa True Detectivelle? Apple TV Plussan uusi rikossarja sijoittuu Alaskaan ja nyt kaikki mittarit heiluvat punaisella

YouTube video

Lähde: NME