Frank Millerin Sin City -kertomukset olivat 1990-luvulla sarjakuvafanien innokkaimmin odottamia julkaisuja. Sarjakuvamaisen elokuvakerronnan mestari Robert Rodriguez teki niistä vuonna 2005 erinomaisen version tukenaan Quentin Tarantino ja Miller itse. Jatkoa sille ryhdyttiin odottamaan samalla tavalla vesi kielellä kuin sarjakuville aikoinaan.
Rodriguez ja Miller valitsivat jatkon pohjaksi Sin City: A Dame to Kill For -sarjakuvan. Suomessa tarina kulkee nimellä Kaiken takana on nainen. Tuotanto alkoi vuonna 2012, mutta tämän vuoden kesällä ilmoitettiin, että kaavailtu syksyn ensi-ilta siirtyisi hamaan tulevaisuuteen, vuoden 2014 kevääseen.
Nyt jatko-osa on vihdoin ilmestynyt ensi vuoden suomalaisen elokuvateatteriohjelmiston julkaisulistalle – mutta ei keväälle. Tämän hetken vielä epävirallisen tiedon mukaan Sin City 2 saisi ensi-iltansa 22. elokuuta.
Julkaisusuunnitelmat ovat alan työkalu, jotka matkan varrella ehtivät muuttua moneen kertaan. Sin City -faneille alustavakin tieto kuitenkin antaa toivoa kauan kaivatun jatkon saapumisesta.
Aikoinaan Sin City oli edelläkävijä elävien näyttelijöiden ja tietokonetaustojen yhdistämisessä. Tähän asti nähdyn perusteella uutuudessa nähdään samaa film noir -vaikutteista visuaalisuutta, mutta mahdolliset uudet innovaatiot on vielä pidetty salassa. Kuvassa Josh Brolin Dwight McCarthyna, jota ensimmäisessä elokuvassa esitti Clive Owen. Bruce Willis uusii John Hartigan -roolinsa, samoin Jessica Alba palaa Nancy Callahaniksi. Kuolettavan kohtalokasta Ava Lordia näyttelee Eva Green.
(Episodi/JV)