Illalla voi katsella elokuvan The Bodyguard (1992).
Kevin Costner näyttelee entistä salaisen palvelun agenttia, joka työskentelee nykyään yksityisenä henkivartijana. Hänelle annetaan tehtäväksi suojella tunnettua laulaja–näyttelijää häiritsevältä tunkeilijalta. Elokuvan käsikirjoituksen laati Lawrence Kasdan jo 1970-luvulla, alun perin ajatellen rooleihin Steve McQueenia ja Diana Rossia.
Elokuva tuotti maailmanlaajuisesti lipputuloja 411 miljoonaa dollaria, mikä teki siitä vuoden 1992 toiseksi katsotuimman elokuvan. Menestyksestä huolimatta elokuva sai kritiikkiä käsikirjoituksen ja näyttelijäsuoritusten osalta.
Näyttelijöinä Costnerin lisäksi Whitney Houston, Gary Kemp, Bill Cobbs sekä Ralph Waite. Ohjaajana Mick Jackson ja käsikirjoittajana Lawrence Kasdan.
27 vuotta The Bodyguard -elokuvan ensi-illan jälkeen vuonna 2019 paljastui outo yksityiskohta leffan julisteesta. Moni on varmasti nähnyt jossain vaiheessa kyseisen julisteen.
– Se ei ollut itse asiassa Whitney, Costner paljasti haastattelussa.
Lue myös: Onko koskaan tehty parempaa meriseikkailua? – Vuoden 2003 elokuva on nyt suoratoistohitti
– Hän oli mennyt jo kotiin ja kyseessä oli hänen sijaisnäyttelijänsä. Hänen päänsä oli hautautunut olkapääni varjoon, joka sopi tilanteeseen. Se oli mielikuvia herättävää, Costner jatkoi.
Warner Bros ei ollut julisteesta innoissaan nimenomaan siksi, koska Houstonin kasvoja ei näkynyt, joten hänen tähtivoimansa jäi käyttämättä. Costner halusi kuitenkin alkuperäisen kuvan julisteeseen.
Julistetyyli ei ilmeisesti johtanut riitoihin, sillä Costner ja Houston ystävystyivät. Costner piti jopa puheen laulajan hautajaisissa vuonna 2012.
Elokuvan kriitikkomittari Rotten Tomatoesissa on luvussa 38, ja leffa on myös Prime Videossa. Alla juliste ja traileri.
Tulevat lähetykset:
- Ke 3.12.2025 klo 21.00, TV5
- La 6.12.2025 klo 00.05 · Frii
- Su 7.12.2025 klo 00.20 · TV5
