Kingston Wall heräsi henkiin vuonna 2019 – Juhlakiertue nähdään nyt valkokankaalla

Kingston Wall by JJylli, Kuoppis & Brothers von Hertzen -konserttitaltiointi elokuvateatteriin.

26.2.2024 10:31

Kingston Wall -yhtyeen  basisti Jukka Jylli ja rumpali Sami Kuoppamäki sekä von Hertzenin veljekset herättivät Suomen kaikkien aikojen rocktrioksi kutsutun Kingston Wallin musiikin henkiin vuonna 2019.

Vuonna 1995 edesmenneen kitaristi-laulajan Petri Wallin 50-vuotissyntymäpäiväksi suunniteltu Tavastian-keikka laajeni loppuunmyydyksi kiertueeksi, jonka molemmat Helsingin Kulttuuritalon keikat kuvattiin.

Nyt näiden iltojen liki kaksituntinen taltiointi esitetään ainutkertaisissa ennakkonäytöksissä Lasipalatsin juuri remontoidussa Bio Rexissä torstaina torstaina 28.3.

”Kun viisi vuotta sitten tämä pienessä piirissä spontaanisti pulpahtanut idea Peten merkkipäivän juhlistamiseksi kasatusta keikasta lähti lapasesta, niin varsin nopeasti tuli olo, että tästä tulee jotain erityistä”, Kie von Hertzen kertoo tiedotteessa.

”Niinpä päätimme kutsua klubirundin päätöskeikoille Kultsalle kaikki tuntemamme kuvaajaystävät, ja antaa kameroiden laulaa. Materiaali jäi pitkäksi aikaa muhimaan kovalevyille, mutta viime syksynä päätimme tarttua tuumasta toimeen.

”Tällä huimalla kokoonpanolla päästiin ysärihengessä livefiiliksiin todella vastaanottavaisten kuulijoiden kanssa” kommentoi Sami Kuoppamäki.

Kingston Wall on yksi Suomen rockhistorian merkittävimmistä yhtyeistä ja nauttii tänä päivänä vielä suurempaa suosiota kuin aktiivivuosinaan 1990-luvun alkupuolella.

Yhtyeen kolmesta studioalbumista viimeinenkin julkaistaan uudelleenmiksattuna 15.3.2024 Lisäksi tänä vuonna yhtyeen musiikki raikaa jälleen JJylli & Kuoppis – Music of Kingston Wall -kokoonpanon toimesta ympäri Suomen.

Kingston Wall by JJylli, Kuoppis & Brothers von Hertzen -esitysten liput ovat nyt myynnissä.