Kinojuhlat tuo Kokkolaan brittiläisen elokuvan helmet ja Vestan konsertin

Kokkolan Kinojuhlat tarjoavat laadukasta brittielokuvaa lähes sadan vuoden ajalta. Tapahtuman huipentaa lauantai-iltana Vestan odotettu keikka, jolla kuullaan myös uutta musiikkia tulevalta albumilta.

31.5.2025 03:00

Kokkolan Kinojuhlat järjestetään 11.–14. syyskuuta, ja tämän vuoden teemana on brittiläinen elokuva. Ohjelmisto esittelee brittiläisen elokuvan huippuja ja harvinaisuuksia lähes sadan vuoden ajalta. Mukana ovat muun muassa Charlie Chaplin, David Lean, Mike Leigh, Andrea Arnold, Alfred Hitchcock ja Monty Python.

Elokuvat vievät katsojat eri puolille Britteinsaaria Lontoosta Skotlantiin ja Orkney-saarille. Teemoiltaan ne käsittelevät Iso-Britannian historiaa ja yhteiskuntaa, kuten siirtomaavallan perintöä, työläiselämää ja perhesuhteita. Tarjolla on sekä klassikoita että taide-elokuvia ja kuriositeetteja.

Lue myös: Kaksi merkittävää ohjaajavierasta on perunut tulonsa Sodankylän elokuvajuhlille

Musiikki on tänä vuonna merkittävä osa juhlia. Lauantai-iltana kokkolalaisia viihdyttää suosittu laulaja Vesta, joka esittää tuttuja kappaleitaan sekä uutta musiikkia syksyllä ilmestyvältä kolmannelta albumiltaan. Lisäksi mykkäelokuvanäytöksissä kuullaan elävää musiikkia: perjantaina Kokkolan kirkossa esitetään Jeanne D’Arc Lau Naun ja Matti Byen säestyksellä, ja lauantaina Chaplinin lyhytelokuvat saavat säestyksekseen Mikko Pellisen ja Ville-Veikko Airaniemen säveltämää uutta musiikkia.

Koko ohjelma julkaistaan 22. elokuuta Kinojuhlien verkkosivuilla ja sosiaalisen median kanavissa.