Kultaisen palmun voittanut elokuva Espooseen

30.5.2012 12:00

Espoo Cinén avajaiselokuvana nähdään tänä vuonna juuri Cannesissa Kultaisen palmun voittanut Michael Haneken Amour (Love).

23. Espoo Ciné -elokuvajuhla järjestetään 17. – 26. elokuuta 2012 Espoossa. Tässä vaiheessa ohjelmistosta on varmistunut noin kolmasosa elokuvista. Näytöksiä järjestetään edellisvuoden tapaan Tapiolassa Espoon kulttuurikeskuksessa ja Kino Tapiolassa, sekä Leppävaarassa Bio Rex Sellossa.

Festivaalin ohjelmiston rungon muodostavat Espoo Ciné Selection ja maasarjat, joita on saksalaisesta, ranskalaisesta ja espanjalaisesta elokuvasta sekä tänä vuonna järjestettävä erillinen Tanska-sarja. Ohjelmistossa jatkavat edellisvuosien tapaan myös Pink Zone- ja dokumenttielokuva-sarjat sekä eurooppalaisen fantasiaelokuvan Méliès d’Argent -kilpasarjat. Genre-elokuvan ystäville on luvassa keskiyönelokuvia mm. Kolumbiasta. Kotimaisista ensi-illoista on tähän mennessä varmistunut Teemu Nikin ohjaama indie-komedia 3Simoa. Kuluneen vuoden parhaat kotimaiset elokuvat saavat Espoo Cinéssä toisen kierroksen, eikä lapsia ja nuoriakaan ole unohdettu. Kaikkiaan elokuvia tulee olemaan noin sata.

Ranskalaisen elokuvan sarjassa nähdään mm. Persepolis-elokuvallaan tunnetuksi tulleiden Marjane Satrapin ja Vincent Paronnaud’n ohjaama Poulet aux prunes (Chicken with Plums), joka perustuu niin ikään Satrapin sarjakuvaan. Suomeksi sarjakuva on julkaistu nimellä Luumukanaa. Toisin kuin Persepolis Poulet aux prunes ei ole animaatio, vaan näytelty elokuva, jonka pääosassa nähdään Mathieu Amalric.

Kokonaisuudessaan festivaalin elokuvaohjelmisto julkaistaan heinäkuun 23. päivä, ja lippujen ennakkomyynti verkkokaupassa alkaa torstaina 26. heinäkuuta klo 12.00.