Lasten- ja nuortenelokuvien festivaali tuo esiin mielikuvituksen ja rohkeuden

Tämän vuoden festivaaliohjelmistossa nähdään värikäs kattaus lasten ja nuorten tarinoita, joissa korostuvat yhteisöllisyys, rohkeus ja välittäminen.

Julkaistu:

Oulun lasten- ja nuortenelokuvien festivaali tarjoaa marraskuussa monipuolisen ohjelmiston animaatioista dokumentteihin ja klassikoista ensi-iltoihin. Festivaalijohtaja Mika Anttolaisen mukaan elokuvat puhuttelevat kaikenikäisiä: ”Lastenelokuvista huokuu yhteisöllisyys ja välittäminen. Nuortenelokuvissa elämän karuus iskee kovaa, mutta nuoret nousevat.”

Tänä vuonna teemamaana on Viro. Ohjelmistossa on restauroituja klassikoita, kuten Kevät (1969), ja animaatioita, muun muassa Pikku Pekan uni (1958) ja Haikea hevonen (1981).

Festivaalilla saa maailmanensi-iltansa Varjot ja valo, ensimmäinen Suomen romaninkielinen elokuva. Henry Lindgrenin ohjaama draama kertoo Melisan matkasta kohti oman identiteetin ymmärtämistä.

Lue myös: Katsopa tätä! Kasariklassikko Arkajalkojen lapset ovat jo melkoisia pappoja – Kaikki nähtiin samalla lavalla

Juhlavuottaan viettää myös Valo, joka nähdään 20-vuotisjuhlanäytöksenä. Kaija Juurikkalan ohjaama elokuva perustuu Aleksanteri Ahola-Valon lapsuuden päiväkirjoihin, ja sen tekemiseen osallistui useita oululaisia.

Kilpasarjoissa nähdään yhteensä 27 elokuvaa eri puolilta maailmaa. Lapsituomaristot ja nuorisoraadit valitsevat voittajat, ja palkinnot jaetaan Valvesalissa lauantaina 22. marraskuuta.

Festivaalin yhteydessä järjestetään myös 5. Oulun lastenelokuvafoorumi, jossa kotimaiset ja kansainväliset tekijät keskustelevat alan tulevaisuudesta.

Festivaaliviikkoa vietetään lapsen oikeuksien viikon yhteydessä, ja tapahtuma juhlistaa lasten oikeutta kulttuuriin ja taiteeseen. Näytökset järjestetään kulttuuritalo Valveella, ja osa ohjelmasta on nähtävissä maksutta. Lisätietoja festivaalin kotisivuilta.

Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja voit voittaa leffalippuja! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.