Variety kertoo, että Mel Gibson ampuu kovilla. Hän kuvaa parhaillaan jatko-osaan The Passion of the Christ -elokuvalleen.
Hän on pyytänyt The Resurrection of the Christ -elokuvaan konsultaatiota perinteitä vaalivalta arkkipiispa Carlo Maria Viganòlta, 85. Viganò erotettiin katolisen kirkon yhteisöstä vuonna 2024, kun hän kieltäytyi osallistumasta Vatikaanin toiseen kirkolliskokoukseen, jonka tarkoitus oli modernisoida kirkkoa.
Erotuksen syynä oli myös se, ettei arkkipiispa tunnustanut paavi Franciscuksen auktoriteettia kirkon päämiehenä. Hän kutsui edistysmielistä paavia ”Saatanan palvelijaksi” ja ”vääräksi profeetaksi”.
Viganò tunnetaan myös Donald Trumpin kannattajana, homojen oikeuksien vastustajana ja rokotekriitikkona.
Gibson on puolestaan puolustanut arkkipiispaa, joka on bongattu useaan otteeseen uuden elokuvan kuvauspaikoilta.
Lue myös: Dennis Quaid sanoo, että Hollywood on liian vasemmalla ja ylistää Trumpia: ”Hän on aito”