Sofía Vergara on pop. Rinnukset sylkevät luoteja ja samalla kolumbialaisnäyttelijää houkutellaan Jason Stathamin vastapariksi.
Machete Kills -elokuvasta on julkaistu uusi juliste, joka saa naispoppareiden mukarohkeat tyylitempaukset häpeään.
13. syyskuuta Suomen ensi-iltansa saavassa Machete Kills -toimintapaketissa Moderni perhe -sarjasta tuttu Vergara nähdään yhdessä muun muassa Danny Trejon, Mel Gibsonin ja Charlie Sheenin kanssa, kun Trejon Machete saa Sheenin esittämältä Yhdysvaltojen presidentiltä tehtäväkseen estää Meksikossa majailevan ohjuspohatan aikeet. Siinä sivussa Vergara tykittää kanuunoistaan.
Robert Rodriguezin villit pukeutumisvisiot eivät ole estäneet Vergaran elokuvauran jatkoa, sillä näyttelijä on ehdolla Burt Reynoldsin Kosto-elokuvan (englanniksi Heat, 1986) uusintaversioon, jonka pääosassa nähdään Jason Statham. Tarinassa Stathamin pelurista henkivartijaksi vaihtanut päähenkilö lähtee kostoretkelle ystävän (Vergaralle tarjottu rooli) jouduttua paikallisen rikoskoplan uhriksi. Kosto vie kuitenkin syvemmälle alamaailmaan kuin sankarin rahkeet riittävät.
Tulevan Heat-elokuvan ohjaa Simon West (The Expendables 2). Elokuva on alustavasti aikataulutettu vielä tämän vuoden puolelle.
Vergaran tulevista elokuvista myös The Smurfs 2 saa ensi-iltansa samoihin aikoihin Machete Killsin syyskuisen ensi-illan kanssa.
Kuva Smurffeista (2011).
Lähteet: Empire, Heat Vision
(Episodi/JS)