Wolfgang Petersenin ohjaama Sukellusvene U-96 (Das Boot, 1981) edustaa vedenjakajaa saksalaisessa elokuvahistoriassa. Siinä yhdistyvät poikkeuksellinen tekninen kunnianhimo, historiallinen realismi ja elokuvallisen kerronnan intensiteetti. Se ei ole ainoastaan kuvaus toisesta maailmansodasta sukellusvenemiehistön näkökulmasta vaan monumentaalinen hanke, joka muutti saksalaisen elokuvateollisuuden suunnan siirtämällä painopisteen 1960- ja 1970-lukujen halvoista ja kokeellisista tuotannoista kohti kansainvälisesti kilpailukykyistä tuottajavetoista spektaakkelia.
Elokuvan tuotanto oli täynnä teknisiä haasteita, poliittisia kiistoja ja taiteellisia kompromisseja, jotka heijastavat Saksan monimutkaista suhdetta omaan menneisyyteensä ja tarvetta käsitellä sitä uudella tavalla. Elokuva perustuu Lothar-Günther Buchheimin vuonna 1973 julkaistuun puolielämänkerralliseen romaaniin, ja sen elokuvioikeuksista oltiin kiinnostuneita Yhdysvalloissakin.
Ensimmäisessä Hollywood-yrityksessä ohjaajaksi kaavailtiin John Sturgesia ja pääosiin Robert Redfordia. Myöhemmin ohjaaja Don Siegel ja näyttelijä Paul Newman olivat harkinnassa, mutta nämäkin suunnitelmat kariutuivat Buchheimin vastustukseen ja studion sisäisiin erimielisyyksiin. Lopulta päätettiin, että elokuvasta tulisi puhtaasti saksalainen tuotanto.
Sukellusvene U-96 sijoittuu vuoteen 1941 ja seuraa U-96-sukellusveneen matkaa, johon liittyy nuori sotakirjeenvaihtaja dokumentoimaan miehistön arkea ja sotatoimia. Aluksi tehtävä näyttäytyy rutiininomaisena sotapartiona, mutta nopeasti käy ilmi, että sukellusvenepalvelus on fyysisesti ja henkisesti äärimmäisen raskasta. Ahtaat tilat, jatkuva odotus, pelko ja epävarmuus hallitsevat miehistön elämää.
Matkan aikana miehistö kohtaa pitkiä, jännitteisiä jaksoja merellä, vaihtelevia tunnelmia ja sodan arvaamattomuutta. Elokuva keskittyy enemmän ihmisiin, tunnelmaan ja kokemukseen kuin sankaritekoihin tai ideologiaan, ja kuvaa sodan kuluttavaa vaikutusta niihin, jotka joutuvat elämään sen keskellä suljetussa teräskuoressa meren alla. Elokuva ei glorifioi mitään vaan keskittyy selviytymiseen ja inhimilliseen näkökulmaan.
Monta erimittaista merimatkaa
Kuudella Oscar-ehdokkuudella noteerattu Sukellusvene U-96 julkaistiin elokuvateattereissa 149-minuuttisena versiona. Koska elokuva sai osarahoitusta kahdelta länsisaksalaiselta televisioyhtiöltä, kuvattiin kuitenkin huomattavasti enemmän materiaalia. Vuonna 1984 televisiossa näytettiin kuuteen 50-minuuttiseen osaan jaettu minisarjaversio, josta ilmestyi vuonna 2004 yhteenleikattu The Original Uncut Version (293 min). Siitä puuttuivat jaksojen alussa olleet aiempien tapahtumien yhteenvetokohtaukset. Televisioesitys tehtiin myös kolmiosaisena versiona, jolloin jaksojen pituus oli noin 100 minuuttia.
Vuonna 1997 ohjaaja Petersen palasi leikkauspöydän äärelle ja lopputuloksena syntyi 208-minuuttinen Director’s Cut -versio. Se ei ainoastaan sisältänyt teatteriversiosta puuttuneita mutta minisarjaversiossa nähtyjä kohtauksia; sen ääniraita miksattiin kokonaan uusiksi.
Sekä televisio- että Director’s Cut -versioissa syvennytään merkittävästi enemmän henkilöhahmoihin. Siinä missä elokuvateattereissakin esitetty Director’s Cut oli huomattavasti alkuperäisjulkaisua täyteläisempi elämys, on kuusituntinen sarjaversio useimpien fanien mieltämä ”ainoa ja oikea versio.”
Pukudraaman odottamaton menestys
Vuonna 1979 Lontoon National Theatre -teatterissa kantaesityksensä saaneeseen Peter Shafferin näytelmään perustuva Amadeus (1984) oli yksi 80-luvun suurimmista elokuvallisista yllättäjistä. Historiallinen pukudraama ei ollut lajityyppi, johon suuret studiot erityisemmin uskoivat, vaikka alkuperäinen näytelmä oli ollut valtava menestys.
Miloš Forman, joka oli vakiinnuttanut asemansa Hollywoodin huipulla elokuvallaan Yksi lensi yli käenpesän (1975), näki Amadeuksessa mahdollisuuden tutkia nerouden ja kateuden välistä dynamiikkaa. Hän ja Shaffer muokkasivat neljän kuukauden ajan näytelmän tyyliteltyä ja teatterimaista ilmaisua elokuvallisempaan muotoon. Prosessin aikana he tekivät tietoisia ratkaisuja laajentaakseen tarinaa Antonio Salierin subjektiivisen näkökulman ulkopuolelle vaikka säilyttivätkin tämän kehystarinan kertojana. Käsikirjoitukseen lisättiin myös aiempaa enemmän komiikkaa.
Forman ja tuottaja Saul Zaentz onnistuivat lopulta turvaamaan elokuvan rahoituksen, vaikka studio asetti aluksi ehdoksi Walter Matthaun valitsemisen Mozartin rooliin. Forman kieltäytyi vaatimuksesta jyrkästi pitäen yli 60-vuotiasta Matthauta täysin sopimattomana 35-vuotiaana kuolleen Mozartin esittäjäksi.
Amadeus käsittelee Wolfgang Amadeus Mozartin (Tom Hulce) elämää ja kuolemaa fiktiivisestä näkökulmasta. Elokuva alkaa Antonio Salierin (F. Murray Abraham) vanhuudesta, jolloin hän on mielisairaalassa itsemurhayrityksensä jälkeen. Hän kertoo tarinansa papille: nuoruudestaan hurskaana miehenä, joka lupasi omistaa elämänsä musiikille ja Jumalalle, jos saisi lahjakkuuden säveltää. Salierista tuli Wienin hovin arvostettu kapellimestari, mutta hänen oma musiikillinen lahjakkuutensa jäi hänen itsensäkin mielestä rajalliseksi.
Kun Mozart saapuu Wieniin, Salieri järkyttyy. Nuori tulokas osoittautuu musiikilliseksi neroksi mutta käytökseltään lapselliseksi, rivoa huumoria viljeleväksi ja Salierin silmissä jopa vastenmieliseksi. Salieri kokee tilanteen jumalallisena pilkkana, josta syntyvät hänen katkeruutensa ja kateutensa vähitellen pakkomielteeksi asti kärjistyvinä tunteina. Hän alkaa salaa sabotoida Mozartin uraa.
Kahdeksan Oscar-palkintoa – muun muassa parhaan elokuvan, ohjauksen ja miespääosan (Abraham) – voittaneesta Amadeuksesta tuli täysin odottamaton suurmenestys. Suomessa elokuva keräsi 479 878 katsojaa ja oli vuoden 1984 ensi-illoista toiseksi katsotuin. Ainoastaan Uuno Turhapuro armeijan leivissä ylsi suurempaan katsojamäärään, Indiana Jones ja tuomion temppeli jäi kolmanneksi.
Ristiriitainen ohjaajan versio
Amadeuksen teatteriversion kesto oli 160 minuuttia. Alkuperäinen leikkaus oli noin 181-minuuttinen, mutta Forman ymmärsi sen olevan liian pitkä elokuvateattereihin – etenkin Music Televisionin aikakaudella, jolloin yleisön kärsivällisyys nähtiin rajallisempana ja klassisen musiikin ympärille rakentuva pukudraama kaupallisesti riskialttiina. Leikkaukset tehtiin siis tietoisesti ja harkiten.
Vuonna 2002 alkuperäinen pidempi versio julkaistiin nimellä Director’s Cut. Palautetut noin 20 minuuttia sisälsivät muun muassa lievää alastomuutta, minkä vuoksi elokuva sai Yhdysvalloissa R-ikärajan, kun teatteriversio oli ollut PG-luokiteltu.
Amadeuksen Director’s Cut syventää henkilöhahmoja ja korostaa vallan, kateuden ja moraalisen rappion teemoja. Erityisesti Mozartin ja hänen vaimonsa Constanzen (Elizabeth Berridge) suhde sekä Constanzen ja Salierin välinen jännite saavat enemmän tilaa. Lisäysten myötä elokuvan sävy on paikoin synkempi ja vähemmän kepeä.
Lue myös: Paraneeko elokuva, kun mukaan lisätään rajumpia otteita? Tarkastelussa kauhuhitti M3GAN
Forman itse totesi teatteriversion olevan rytmiltään tiiviimpi ja elokuvateatteriesityksiin paremmin soveltuva, mutta Director’s Cutin edustavan hänen täydellisempää näkemystään tarinasta ja sen hahmoista.
Katsojat ottivat ohjaajan version vastaan ristiriitaisesti. Osa piti sitä psykologisesti rikkaampana ja syvällisempänä, kun taas toisten mielestä teatteriversion virtaviivainen kerronta kärsi lisättyjen kohtausten myötä.
Kun Amadeuksesta tehtiin 2020-luvulla 4K-restaurointi, kohteeksi valittiin 160-minuuttinen teatteriversio. Tämä kertoo asiasta olennaisen.
Riskillä yöhön
Vuonna 1983 ensi-iltansa saanut Riskibisnes (Risky Business) ei ollut ainoastaan yksi aikakautensa menestyneimmistä nuorisokuvauksista, vaan myös syvällinen ja monitasoinen satiiri Ronald Reaganin ajan Amerikasta, materialismista ja amerikkalaisen unelman pimeämmistä puolista. Elokuva, joka tunnetaan erityisesti Tom Cruisen läpimurtoroolina, erottui välittömästi 1980-luvun alun teinikomedioiden joukosta tyylitellyllä visuaalisuudellaan, elektronisella musiikillaan sekä kyynisellä mutta samalla unenomaisella otteellaan.
Riskibisnes ei tyytynyt pelkkään nuoruuden seksuaaliseen heräämiseen liittyvään tilannekomiikkaan vaan loi hienovaraisen tasapainon purevan yhteiskuntakritiikin ja sävyltään tumman eroottisuuden välille.
Elokuvan keskiössä on Joel Goodsen (Cruise), Chicagon varakkaan pohjoisrannikon lähiössä kasvanut nuorukainen, jonka tulevaisuus on tähdätty kohti arvostettua Princetonin yliopistoa. Paul Brickmanin käsikirjoittama ja ohjaama teos tarkastelee nuoren miehen paineita menestyä yhteisössä, jossa ihmisen arvo mitataan hänen kyvyllään tuottaa ja kuluttaa. Kun Joelin vanhemmat lähtevät lomalle, käynnistyy tapahtumaketju, joka muuttaa perheen lähiökodin tilapäiseksi ilotaloksi ja pakottaa Joelin kohtaamaan kapitalismin raaimmat mekanismit.
Elokuva vangitsi osuvasti 1980-luvun alun ”Morning in America” -ilmapiirin, jossa hillitön materialismi, oman edun tavoittelu ja yrittäjähenkinen uutteruus oli nostettu keskeisiksi hyveiksi.
Vain 6,2 miljoonan dollarin budjetilla toteutettu elokuva tuotti yli kymmenkertaisesti pelkästään Yhdysvaltojen elokuvateattereissa. Oscar-ehdokkuuksia se ei saanut, mutta Cruisen energinen läpimurto huomioitiin Golden Globe -ehdokkuudella.
Riskimpi loppuratkaisu
Riskibisneksen loppuratkaisuun tehtiin ennen julkaisua muutos, jonka ohjaaja sai palauttaa alkuperäiseen muotoonsa vasta 40 vuotta myöhemmin. Vuonna 2024 julkaistussa Director’s Cut -versiossa ei nähdä Joelin ja Lanan (Rebecca De Mornay) kepeää kävelyä öisessä puistossa toisilleen vitsaillen. Sen sijaan elokuvan viimeiseksi kohtaukseksi jää heidän yhteinen ravintolaillallisensa.
Kun Joel toteaa, ettei hän halua Lanalle tapahtuvan mitään pahaa, Lana vastaa ohjaajan versiossa: ”Miksi kaiken täytyy olla niin vaikeaa?” Tämän jälkeen Joel pyytää Lanan syliinsä, ja he halaavat. Halausta säestää sama Joelin dialogi, joka kuullaan myös teatteriversion lopussa.
Muutos on näennäisesti vähäinen, mutta sisällöllisesti merkittävä: se asettaa hahmot käytännössä vastakkaisiin asemiin verrattuna elokuvan alkuun. Tunnelma on selvästi synkempi ja pessimistisempi.
Molemmat versiot ovat kestoltaan samanmittaisia, 99 minuuttia.
Teksti: Tom Kajaslampi
Info: Miten nähdä artikkelin versiot?
- Amadeus: Teatteriversio on julkaistu suomiteksteillä varustettuna UHD:nä. Director’s Cut -versio julkaistiin suomisteksteillä niin dvd:llä kuin blu-rayllä.
- Riskibisnes: Teatteriversio on julkaistu suomiteksteillä niin dvd:nä kuin blu-raynä. Director’s Cut on julkaistu Isossa-Britanniassa B-alueen blu-raynä sekä Yhdysvalloissa että Isossa-Britanniassa UHD:nä; suomitekstejä ei näissä julkaisuissa ole. Huomautuksena, että teatteriversion dvd- ja blu-ray-julkaisut sisältävät lisämateriaalina ohjaajan versiossa nähtävän loppukohtauksen.
- Sukellusvene U-96: Director’s Cut on julkaistu suomitekstitettynä dvd:nä ja blu-raynä. Original Uncut Version on saatavilla suomeksi tekstitettynä dvd:nä. Teatteriversion halutessaan joutuu kääntymään ulkomaiden blu-ray-julkaisujen puoleen; kannattaa kuitenkin varoa Saksa-julkaisuja, joissa ei ole tekstityksiä edes englanniksi.