Illan televisioviihteestä löytyy elokuva Harry Potter ja puoliverinen prinssi (2009). Se jatkaa tarinaa elokuvasta Harry Potter ja Feeniksin kilta (2007) ja on Harry Potter -elokuvasarjan kuudes osa.
Harryn kuudes kouluvuosi Tylypahkassa on alkanut. Hän aistii, että jokin uhkaava on päässyt tunkeutumaan koulun seinien sisälle. Dumbledore puolestaan näkee, että on tullut aika valmistaa Harry edessä olevaan vaaralliseen koitokseen.
Ohjaajana David Yates. Pääosissa Daniel Radcliffe, Emma Watson, Rupert Grint, Jim Broadbent, Michael Gambon, Robbie Coltrane sekä Alan Rickman.
Lue myös: Harry Potter -starat kokoontuivat yhteen – kuinka monta tunnistat tästä kuvasta?

Elokuvassa nähdään myös Robert Knox (Marcus Belby). Häntä puukotettiin traagisesti baarin edustalla muutamaa päivää ennen ensi-iltaa, ja hän kuoli myöhemmin sairaalassa. Hän yritti suojella pikkuveljeään kahta miestä vastaan. Puukottaja tuomittiin 20 vuoden vankeusrangaistukseen.
Arvostelijat totesivat kirjasta, että sen sävy oli edeltäjiään synkempi, vaikka se sisälsikin jonkin verran huumoria. Huomiota herätti myös Harryn ja monien muiden teini-ikäisten hahmojen huomattava hahmokehitys. Samoja vivahteita voinee löytää myös elokuvasta.
Elokuva sai kiitosta kriitikoilta. Se oli myös kaupallinen menestys, ja se rikkoi 104 miljoonan dollarin ennätyksen, joka oli suurin yhden päivän maailmanlaajuinen tulos. Viidessä päivässä elokuva tuotti 394 miljoonaa dollaria, mikä rikkoi suurimman maailmanlaajuisen viiden päivän avausennätyksen.
Leffa oli lopulta vuoden 2009 toiseksi eniten tuottanut elokuva. Kärkipaikan vei James Cameronin jättielokuva Avatar. Kolmanneksi ylsi Ice Age 3: Dinosaurusten aika.
Elokuva on myös Maxissa. Alla traileri.
Tulevat lähetykset:
- La 31.5.2025 klo 18.20 · TV5
- Ke 4.6.2025 klo 21.00 · Kutonen
Lue myös: Muistatko Mad Men -lapsinäyttelijä Kiernan Shipkan, 25? Tältä säteilevä tähti näyttää nyt
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.