Nyt Disney Plussassa: Pelottavaa kauhua vuodelta 2024 – esiosa klassikolle oli parempi kuin arvasi

IMDb-arvosana on 6,7.

31.5.2024 11:00

Disney Plussan valikoimassa on nyt kauhuelokuva The First Omen (2024). Se sijoittuu vuoteen 1971, ja leffa on esiosa klassikkoelokuvalle Ennustus (1976).

Nuori amerikkalaisnainen lähetetään Roomaan aloittamaan elämänsä kirkon palveluksessa, mutta hän kohtaa pimeyden, joka saa hänet kyseenalaistamaan uskonsa. Hän löytää pelottavan salaliiton, joka pyrkii synnyttämään jotain pahaa.

Ohjaajana Arkasha Stevenson. Näyttelijöinä Nell Tiger Free, Ralph Ineson ja Sonia Braga.

Moni saattoi pelätä klassikon pohjalta tehdystä elokuvasta tulevan floppi, mutta Episodi antoi sille arvostelussa mukavat kolme tähteä:

”Tunnelma pysyy tiiviinä mysteerien avautuessa, vaikka Ennustuksen nähneet toki tietävät mihin kaikki on vääjäämättä johtamassa. Vaikutteita on selkeästi otettu Kirottu-universumin Nunna-teoksista, mutta mukaan mahtuu onneksi myös muutamia näyttäviä originaaleja kuvia.”

Rotten Tomatoesin kriitikkomittari on luvussa 81 ja yleisömittari luvussa 70. Alla traileri.

Lue myös: Muistatko Päättymätön tarina -elokuvan pikkutytön? Yksi 80-luvun tunnetuimmista tähdistä lopetti vaanijoiden takia ja palaa nyt valkokankaalle – Episodi.fi

YouTube video