Elisa Viihde Viaplayn valikoimaan on lisätty The Ice Road (2021).
Jonathan Hensleighin ohjaamassa toimintatrillerissä timanttikaivos Pohjois-Kanadassa on romahtanut, jättäen työntekijöitä maan alle loukkuun. Jim Goldenrodin on äkkiä löydettävä päteviä rekkakuskeja ajamaan pelastusvarusteita vaarallisia jääteitä pitkin onnettomuuspaikalle. Kyseessä on itsemurhatehtävä kokeneimmillekin kuskeille, mutta Mike ja Tantoo ottavat haasteen vastaan. Jää osoittautuu kuitenkin arvioituakin heikommaksi, ja tehtävä muuttuu lähes mahdottomaksi viimeistään, kun rekkakuskit joutuvat määrätietoisen sabotoinnin kohteeksi. Joku haluaa estää pelastustehtävän.
Pääosissa nähdään Liam Neeson, Laurence Fishburne, Holt McCallany ja Amber Midthunder.
The Ice Roadin Rotten Tomatoes -prosentti on 43. Episodin arviossa elokuva sai kolme tähteä.
”Jäisille ja lumisille Kanadan syrjäseutujen teille sijoittuva rekkatoimintaleffa on takuuvarma vaikkakin yllätyksetön Liam Neeson -elokuva, joita on aina mukava katsoa. Ensin pitää vain kytkeä liika analyyttisyys aivoista pois päältä”, kirjoitettiin arviossa.
Katso traileri alta.
