Pieni amerikkalainen kaupunki joutuu yllättävän sotilaallisen hyökkäyksen kohteeksi. Pohjoiskorealaiset sotilaat valloittavat sen vain muutamassa minuutissa, mutta ryhmä nuoria onnistuu nopealla toiminnallaan – ja onnella – pakenemaan lähimetsiin.
Nämä nuoret, jotka alkavat kutsua itseään nimellä Wolverines, ryhtyvät vastarintaan hyökkääjiä vastaan. He joutuvat nopeasti kasvamaan tavallisista nuorista sissisotilaiksi puolustaakseen kotiseutuaan.
Vuoden 1984 samannimiseen kulttielokuvaan perustuva Red Dawn (2012) on runsaasti stunt-töitä tehneen Dan Bradleyn ainoa ohjaustyö. Elokuva on huomattavasti alkuperäisversiota kliinisempi ja kerronnaltaan toimintapainotteisempi.
Elokuvan pääosissa näyttelevät Chris Hemsworth, Isabel Lucas, Josh Hutcherson ja Jeffrey Dean Morgan.
Elokuva kuvattiin vuonna 2009, ja sen ensi-illan piti olla 24.11.2010. Tuotantoyhtiö MGM oli kuitenkin samoihin aikoihin taloudellisessa kriisissä, eikä elokuvaa voitu rahoittaa loppuun tai julkaista suunnitellussa aikataulussa. Tämän jälkeen MGM kävi läpi uudelleenjärjestelyn, ja lopulta FilmDistrict osti Red Dawnin levitysoikeudet.
Tuon kahden vuoden viivästyksen aikana elokuvaan tehtiin muutoksia. Alkuperäisessä leikkausversiossa Kiina hyökkäsi Yhdysvaltoihin, mutta tämä todettiin pari vuotta myöhemmin huonoksi ratkaisuksi. Välttääkseen taloudellisia riskejä ja markkinaongelmia Kiinan kanssa hyökkääjä vaihdettiin Pohjois-Koreaksi. Elokuvan avaava pohjustuskohtaus muutettiin, pari kohtausta leikattiin uusiksi, ja kaikki Kiinaan viittaavat symbolit, liput ja dialogi korvattiin. Näiden muutosten toteutus maksoi noin miljoona dollaria.
Tämän elokuvan voi katsoa nyt ilmaiseksi Rakuten TV:ssä. Suoratoistoon on valittavissa suomenkielinen tekstitys ja ääniraidaksi joko 5.1 tai 2.0.
Katso Red Dawn täällä. Elokuvan ikäraja on K-16 ja kesto 93 minuuttia.
Lue myös: Kulttihetki: Ilmaiskatselussa kohuelokuva, joka järkytti Amerikkaa ja muutti television pelisäännöt
Lue myös: Nyt ilmaiskatselussa: Armoton vankilaklassikko – sai Suomessa kolme ikärajaa
