Parhaat ystävykset Matt Damon ja Ben Affleck lyöttäytyvät jälleen yksiin tuoden Netflix-tilaajien katseltavaksi aivan uuden toimintaelokuvan. The Rip onkin lisätty katseltavaksi suoratoistopalveluun tänään perjantaina 16. tammikuuta.
Miamilainen poliisijoukko löytää tyhjästä talosta suuren kätketyn summan rahaa. Operaatio kuulostaa helpolta: ota rahat haltuun, laske ne ja toimita ne viralliseen säilöön. Vihi miljoonista on kuitenkin selkeästi kantautunut myös ulkopuolisten korviin, joten poliisit joutuvat kyseenalaistamaan luottamuksensa aivan kaikkiin – myös omiin läheisimpiin kollegoihinsa.
Lue myös: Mitä tulee Netflixiin vuoden vaihduttua? Tsekkaa tästä kaikki tammikuun 2026 uudet sarjat ja leffat!
Päärooleissa näyttelemisen lisäksi Damon ja Affleck ovat myös tuottaneet tämän toimintauutuuden. Elokuva on kaksikolle järjestyksessään jo 14. yhteistyö. Tositapahtumien inspiroiman tarinan ohjaus ja käsikirjoitus ovat Joe Carnahanin (Narc, Smokin’ Aces, The A-Team) luomuksia.
Elokuvan näyttelijäkaartiin kuuluvat myös muun muassa Oscar-ehdokas Steven Yeun (The Walking Dead, Minari, Nope), Sasha Calle (The Flash), tuore Golden Globe -voittaja Teyana Taylor (One Battle After Another).
Kestoa toimintatrillerillä on 2 tuntia ja 13 minuuttia.
Lue myös: Marvel-tähdet ratkovat julmaa murhaa sekä avio-ongelmiaan Netflixin uudessa trillerisarjassa
Katsasta alta tuoreen The Rip -elokuvan virallinen traileri.
Lähde: Entertainment Weekly
