Prime Videossa on nyt toimintajännäri Kiinalainen (The Foreigner, 2017).
Rauhallista elämää viettävä ravintolanomistaja Ngoc Minh Quan menettää traagisesti ainoan tyttärensä, kun pommi räjähtää vaateliikkeessä. Surun murtama mies päättää etsiä totuuden tapahtumien taustalta. Kun epäilyt kohdistuvat IRA:sta irtautuneeseen ääriryhmään, Quanin oikeudenetsintä muuttuu vaaralliseksi kostoretkeksi – ja samalla hänen menneisyydestään alkaa paljastua asioita, joita kukaan ei olisi osannut odottaa.
Ohjaajana toimii Martin Campbell. Hänet tunnetaan parhaiten toiminta- ja trillerielokuvistaan, joihin kuuluvat James Bond -elokuvat 007 ja kultainen silmä (1995) ja Casino Royale (2006). Lisäksi hän ohjasi elokuvan Zorron naamio (1998) ja sen jatko-osan Zorron legenda. Uransa alkuvaiheessa hän ohjasi BBC:n arvostetun draamasarjan Edge of Darkness (1985), joka palkittiin BAFTA:lla parhaana draamasarjana. Myöhemmin hän ohjasi sarjan elokuvaversion Pimeyden ytimessä (2010).
Näyttelijöinä Pierce Brosnan, Jackie Chan, Rory Fleck-Byrne, Ray Fearon, Charlie Murphy sekä Orla Brady. Chan saa meriitin myös laulamisesta – hän laulaa kappaleen A Common Man elokuvan lopputekstien aikana.
Erikoisena triviana kerrottakoon, että helmikuussa 2016 Lontoon poliisille tehtiin kaksi ilmoitusta Lambethin sillalla tehdystä ”terrori-iskusta”. Monille paikallisille ei kerrottu etukäteen kuvauksissa räjäytetystä kaksikerroksisesta bussista.
Elokuva on myös Viaplayssa, MTV Katsomo Plussassa ja HBO Maxissa. Alla traileri.
Lue myös: Renny Harlinin klassikkon remaken ensi-iltapäivä selvisi
Lue myös: Pierce Brosnan ja muut konkarinäyttelijät ratkovat Netflixin murhamysteeriä
Lähde: IMDb