HBO Maxin valikoimassa on nyt draamaa, komediaa ja romantiikkaa yhdistelevä Before We Go (2015). Se löytyy myös suoratoistopalveluista Prime Video ja Viaplay.
New Yorkiin sijoittuvassa tarinassa kaksi toisilleen tuntematonta ihmistä joutuu viettämään yön kaupungissa vastoin suunnitelmiaan. Alkuun kyse on vain kohteliaasta avusta, mutta yön edetessä keskustelut syvenevät ja pintaan nousevat niin pettymykset, unelmat kuin kipeät valinnatkin. Yhteinen harharetki halki kaupungin pakottaa heidät katsomaan rehellisesti itseään – ja ehkä muuttamaan suuntaa ennen aamua.
Näyttelijöinä Chris Evans, Alice Eve sekä Emma Fitzpatrick. Ohjauksesta vastaa Evans, jolle elokuva oli esikoisohjaus.
Evans kertoi kamppailleensa aluksi ohjaamisen kanssa, mutta prosessin edetessä työ alkoi sujua. Trumpetin soittoa varten Evans harkitsi opettelevansa soittamaan itse, mutta piti tehtävää lopulta liian haastavana. Sormitukset hän kuitenkin harjoitteli.
Rotten Tomatoesissa elokuvan kriitikkoarvosana on 28 prosenttia ja yleisöarvosana 57 prosenttia. Alla traileri.
Lue myös: Nyt suoratoistona: Kiehtova ja uskomaton tositarina – näin tehtiin vaikeuksien kautta jazzhistoriaa
Lähde: IMDb
