Nyt suoratoistona: Tämä sotaelokuva jos joku jakaa mielipiteitä! Natsia näytellyt sai Oscarin ja uuden nosteen uralle

IMDb-arvosana on 8,4.

Julkaistu:

Quentin Tarantinon ohjaama, ylistetty Kunniattomat paskiaiset (2009) on nyt katsottavissa SkyShowtime-palvelussa.

Toiseen maailmansotaan sijoittuvaa teosta pidetään usein yhtenä ohjaajan merkittävimmistä saavutuksista. Sen tyyli on omaleimainen, sillä leffa tarjoaa sotaisuuden lisäksi mustaa huumoria ja yliampuvan väkivaltaisia hetkiä, mikä on saanut jotkut katsojat pitämään sitä jopa liiankin tyyliltään liioiteltuna.

Episodin viiden tähden arvostelussa kirjoitettiin näin:

”Pittin vetämän ryhmän, johon matkan varrella liittyy muutama tärkeä sivuhenkilö, suoraviivainen brutaalius määrittää elokuvan mission, mutta elokuvateatterin omistajan, Mélanie Laurentin esittämän Shosanna Dreyfusin tarina antaa sille tarvittavan sielun. Kumpikin tarvitsee silti vielä katalysaattorin, jollaisena toimii Cannesissa parhaan miesnäyttelijän palkinnon roolistaan saaneen Christoph Waltzin esittämä natsiupseeri Hans Landa. Juutalaisten metsästäjänä ja turvallisuuseksperttinä kunnostautunut Landa on kiehtovimpia pahiksia pitkään aikaan, päällisin puolin ylettömän charmikas, heti pinnan alla jäätävän uhkaava ja sisimmässään puhtaasti paha.

Tuttuun Tarantino-malliin elokuva sisältää lukemattomia kunnianosoituksia ja viittauksia muihin teoksiin, hulvattomimpana yhtä paskiaisista esittävän Eli Rothin ohjaama, Leni Riefenstahlia kanavoiva elokuva elokuvassa. Joidenkin viittausten ja musiikkivalintojen mielekkyyden voi asettaa kyseenalaiseksi, mutta silti Tarantinon paluu osoittaa, että hän on edelleen mestari napsimaan populaarikulttuurin palasia ja muodostamaan niistä jotain uutta, ainutlaatuista ja sataprosenttisesti viihdyttävää.”

Rotten Tomatoes puolestaan kuvaili elokuvaa seuraavasti:

”Klassinen Tarantinon genrejä yhdistelevä jännitysnäytelmä, Kunniattomat paskiaiset, on väkivaltainen, hillitön ja läpikotaisin viihdyttävä.”

Lue myös: Nyt Netflixissä: Peikko vastaan peikko – norjalainen jättimonsterielokuva sai eeppisen jatko-osan

Landan hahmon roolittaminen osoittautui niin vaikeaksi, että Tarantino harkitsi jo koko projektin hylkäämistä. Christoph Waltzin koe-esiintyminen kuitenkin muutti kaiken – tekijät tiesivät heti löytäneensä oikean henkilön. Rooli nosti Waltzin kansainväliseen maineeseen ja toi hänelle Oscar-palkinnon, alleviivaten jälleen Tarantinon kykyä löytää ja nostaa näyttelijöitä parrasvaloihin.

Kunniattomat paskiaiset on ensimmäinen Tarantinon elokuva, josta näyttelijä on voittanut Oscarin, ja hän oli juuri Waltz. Hän voitti Tarantinon elokuvasta Django Unchained (2012) vielä toisenkin Oscarin. Leffassa nähtävä Brad Pitt puolestaan voitti ensimmäisen näyttelijä-Oscarinsa niin ikään Tarantinon elokuvasta Once Upon a Time… in Hollywood (2019).

Christoph Waltz näyttelee Hans Landaa.

Näyttelijöinä lisäksi muun muassa Michael Fassbender ja Diane Kruger. Elokuva on myös Prime Videossa ja Viaplayssa. Alla traileri.

Lue myös: Nyt ilmaiskatselussa: Angelina Jolien romanttinen komedia – TV-reportteri saa elämänsä mullistavan ennustuksen

Lue myös: Nyt Netflixissä: Upea ja yliluonnollinen kostoklassikko – näyttelijä luuli olevansa komediassa!

Lue myös: Nyt ilmaiskatselussa: Armoton takaa-ajo Shanghain kaduilla – Orlando Bloom kovassa toimintatrillerissä

YouTube video

Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja voit voittaa leffalippuja! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.