Prime Videossa on nyt tositarinaan perustuva draama Big Eyes (2014). Elokuva on visuaalisesti kaunis ja koskettava tarina petoksesta, taiteesta ja itsensä löytämisestä. Leffa löytyy myös suoratoistopalvelusta Cineasterna.
1950-luvun lopulla taiteilija Margaret Keane alkaa maalata suurisilmäisiä lapsia, joista tulee yllättävän suosittuja. Hänen miehensä Walter kuitenkin ottaa kunnian maalauksista itselleen ja esittää niitä omina töinään. Margaret joutuu elämään hiljaisessa valheessa vuosikausia, kunnes rohkeus kasvaa riittävän suureksi totuuden paljastamiseen.
Pääosissa nähdään Amy Adams ja Christoph Waltz. Ohjaajana toimii Tim Burton.
Margaret Keanen maalauksista tuli erittäin kysyttyjä ennen elokuvan julkaisua, ja pieniä tauluja myytiin noin 8 500 dollarilla kappale. Burton omistaa laajan kokoelman hänen töitään.
1990-luvulla Burton tilasi Keanelta muotokuvan silloisesta tyttöystävästään Lisa Mariesta. Keane on myös maalannut muotokuvia Burtonin entisestä kumppanista Helena Bonham Carterista sekä Burtonin edesmenneestä chihuahuasta.
Elokuvan kriitikkomittari Rotten Tomatoesissa on luvussa 72 ja yleisömittari luvussa 68. Alla traileri.
Lue myös: Nyt suoratoistossa: Verta ja rakkautta – osittain Suomessa kuvattu vampyyrielokuva
Lähde: Rotten Tomatoes, Wikipedia, IMDb
