Nyt suoratoistossa: Matthew McConaughey ajaa henkensä edestä tappavan maastopalon roihuissa

Uutuuselokuva on saanut mainiota palautetta.

Julkaistu:

Apple TV Plus -suoratoistopalveluun on lisätty tänään perjantaina 3. lokakuuta Matthew McConaugheyn ja America Ferreran (Ugly Betty, Barbie) tähdittämä jännittävä draamaelokuvauutuus The Lost Bus.

Kalifornian Paradise-aluetta ravistelee vuonna 2018 suuri maastopalo, joka osoittautuu osavaltion tähänastisen historian tuhoisimmaksi luontopaloksi. Bussikuskin on navigoitava joka puolella leviävän liekkimeren keskellä saadakseen kyydissään olevan opettajan ja tämän nuoret oppilaat hengissä turvaan.

Lue myös: Nyt HBO Maxissa: Mark Ruffalon esittämä FBI-agentti jahtaa vaarallista sarjaryöstäjää – jännittävä trillerisarja alkaa

Lue myös: Apple uusi 27 kertaa Emmy-ehdokkaana olleen uutisdraamansa jo viidennelle kaudelle

Jännittävän ja tiivistunnelmaisen, hieman reilu pari tuntia kestävän draamatarinan on ohjannut Paul Greengrass, joka muistetaan esimerkiksi Jason Bourne -elokuvista, United 93:sta ja Captain Phillipsista. Käsikirjoituksen on tehnyt Brad Ingelsby, jonka muihin töihin lukeutuvat HBO:n parhaillaan käynnissä oleva trillerisarja Task, palkittu Mare of Easttown ja Apple TV Plus -elokuva Echo Valley.

Elokuva sai ensi-iltansa Toronton kansainvälisillä elokuvajuhlilla syyskuun alussa. IMDb-sivustolla elokuvalla on tällä hetkellä arvosananaan 7,3 ja sen Rotten Tomatoes -prosentit jakautuvat kriitikoiden ja muun yleisön kesken 83/86.

Lue myös: Apple uusi Lee Pacen ja Laura Birnin tähdittämän jännittävän scifisarjan jo neljännelle tuotantokaudelle

Katso alta The Lost Bus -elokuvan virallinen traileri.

YouTube video