Nyt Yle Areenassa: Kahdeksan Oscar-ehdokkuutta napannut huippuleffa – tunnistamaton Christian Bale tekee uskomattoman suorituksen

Elokuvan Rotten Tomatoes -prosentti on 65.

11.2.2022 22:00

Vice – vallan oikeat kasvot (2018) on lisätty Yle Areenaan. Elokuva on katsottavissa kuuden päivän ajan.

Adam McKayn elämäkerrallinen draamakomedia kertoo Dick Cheneyn elämästä ja hänen nousustaan äärettömän vaikutusvaltaiseksi Yhdysvaltojen varapresidentiksi.

Pääosissa nähdään Christian Bale, Amy Adams, Steve Carell, Sam Rockwell, Jesse Plemons ja Alison Pill.

Vice sai kahdeksan Oscar-ehdokkuutta – mukaan lukien paras elokuva, ohjaus, miespääosa, naispääosa ja miessivuosa – ja voitti yhden palkinnon parhaasta maskeerauksesta.

Elokuvan Rotten Tomatoes -prosentti on 65. Episodin arviossa Vice sai neljä tähteä.

”Christian Bale kannattelee elokuvaa uskomattomalla roolisuorituksellaan. Bale ei muistuta Cheneytä ulkoisesti siviilissä lainkaan, mutta jollain ihmeellisellä tavalla hän on muuntautunut aivan toisennäköiseksi ihmiseksi”, kirjoitettiin arviossa.

Tässä linkki elokuvaan Yle Areenassa.

Katso traileri alta.

YouTube video