Onko illan menestystoiminta liian monimutkainen? Japanissa tarvittiin ohjeet katsomiseen

IMDb-arvosana on 8,8.

Julkaistu:

Illan tv-tarjonnassa on Christopher Nolanin ohjaama scifitrilleri Inception (2010).

Elokuva tunnetaan kiehtovasta ja monitasoisesta juonestaan, jossa liikutaan unien sisällä useilla eri tasoilla. Japanissa elokuvan televisioesityksiin lisättiin jopa erityisiä ruudun yläkulmaan ilmestyviä merkintöjä, jotka kertoivat, millä unen tasolla milloinkin ollaan. Ratkaisu auttoi katsojia pysymään mukana Nolanin monimutkaisessa tarinassa.

Mukana unitasoilla ovat muun muassa Leonardo DiCaprio, Joseph Gordon-Lewitt, Elliott Page, Tom Hardy, Ken Watanabe, Marion Cotillard, Michael Caine ja Tom Berenger. Mahtipontisen, rumpupainotteisen musiikin säveltämisestä vastaa Hans Zimmer.

Miettiiko DiCaprio millä unitasolla hän juuri nyt on?

Episodin neljän tähden arvostelussa sanottiin muun muassa näin:

”Paikoin Inception tuntuukin Nolanin henkilökohtaiselta lempilapselta, joka toimii huikean konseptinsa ja ammattitaitoisen toimintaelokuvan hallinnan kautta, mutta joka tarinana jättää katsojan päähenkilöiden unelmille hieman kylmäksi. Se pitää kuitenkin katsojan loistavasti varpaillaan ja antaa purtavaa useammaksikin päiväksi katselukokemuksen jälkeen.”

Huolimatta elokuvan surrealistisista kohtauksista suurin osa niistä luotiin perinteisin menetelmin eikä tietokonegrafiikalla.

Inception voitti neljä Oscar-palkintoa (paras kuvaus, paras äänileikkaus, paras äänimiksaus, parhaat visuaaliset tehosteet) ja se oli ehdolla neljään muuhun palkintoon (paras elokuva, paras alkuperäiskäsikirjoitus, paras lavastussuunnittelu, paras alkuperäinen musiikki).

Leffan kriitikkomittari Rotten Tomatoesissa on luvussa 87.

Elokuva on myös Prime Videossa ja HBO Maxissa. Alla traileri.

Tulevat lähetykset:

  • Pe 24.10.2025 klo 23.10, TV5

Lue myös: Muistatko nämä 10 vuotta sitten julkaistut huippuleffat? Ota uudelleenkatseluun

Lue myös: Netflix teki suositun agenttipelin tv-sarjaksi – Katso Splinter Cell: Deathwatchin traileri täältä

Lue myös: Sony jatkaa Venom-elokuvien tekoa – tiedossa projekti, joka ei tule miellyttämään kaikkia faneja

Lue myös: Nyt Netflixissä: Tämän vuosituhannen paras trilogia? Keräsi 2 449 000 000 dollarin lipputulot

YouTube video

Lähde: IMDb