Onko tässä kaikkien aikojen paras suomalainen elokuva? Nyt sen voi katsoa pitkänä versiona Teemalta ja Areenasta

Episodin tähdet ★★★★★

Julkaistu:

Monien kriitikoiden mielestä Mikko Niskasen ohjaama Kahdeksan surmanluotia (1972) on kaikkien aikojen paras suomalainen elokuva.

Kahdeksan surmanluotia perustuu Pihtiputaalla 1969 tapahtuneeseen joukkosurmaan, jossa pienviljelijä Tauno Pasanen ampui kotinsa edustalle neljä häntä pidättämään saapunutta poliisia.

Tapahtuma-aikaan Mikko Niskanen oli viettämässä toipumislomaa naapuripitäjässä Konginkankaan Liimattalassa viettänyt. Hän ehdotti Yleisradiolle aiheesta 80-minuuttista televisionäytelmää.

Projekti kuitenkin kasvoi kunnianhimoisemmaksi. Niskanen kuvasi Kahdeksan surmanluotia televisiokameroiden sijaan filmille. Budjetti ja aikataulu ylittyivät reilusti, ja ensimmäinen leikkausversio oli 12-tuntinen. Lopputulos teki kuitenkin Yleisradion johtoon niin suuren vaikutuksen, että Niskanen nimitettiin television pääohjaajaksi.

Niskanen hakee Kahdeksassa surmanluodissa vastausta kysymykseen, mitä oli tapahtunut ennen laukauksia? Mitkä syyt ja olosuhteet ajoivat perheenisän riistämään neljä ihmishenkeä?

Niskasen itsensä mitään säästelemättömällä syvyydellä tulkitseman Pasin köyhä perhe kituuttaa pienellä mökkipalstalla. Töitä ei ole, välit vaimoon kiristyvät ja terveys reistailee. Yhteiskunta ei auta ja häpeä, syvenevä alkoholismi ja turhautuminen ajavat Pasin henkisesti ahtaalle.

Lue myös: Kotimaisella elokuvalla menee nyt vahvasti! Yli 2 000 000 katsojaa vuonna 2025

Yli viisituntinen teos kuvaa täydellisellä uskottavuudella neljän vuodenajan kaaren, jonka aikana kierteen psykologinen kehitys hakee paikkansa ja maalaa luuhun asti viiltävän tragedian.

Kahdeksan surmanluotia esitettiin ensimmäisen kerran neliosaisena televisiosarjana keväällä 1972. Saman vuoden syksyllä se nähtiin myös elokuvateattereissa 145-minuuttisena versiona.

Kahdeksan surmanluodin restaurointityö alkoi 2010-luvulla Peter von Baghin aloitteesta. Hän tunsi Martin Scorsesen, joka oli nähnyt Kahdeksan surmanluotia ja halusi auttaa säilyttämään sen tuleville sukupolville. Päärahoituksesta vastasi Scorsesen perustama ja johtama The Film Foundation ja restauroinnista Bolognan elokuvaarkisto.

Kaksi ensimmäistä osaa esitetään tiistaina 13.1. Yle Teemalla klo 22.05 alkaen. Kaksi seuraavaa osaa nähdään ensi viikon tiistaina. Kaikki jaksot voi katsoa Areenasta jo nyt.