Etsi
Tänään nähdään televisiossa draamakomedia 50/50 vuodelta 2011.
Whatculture listaa videossaan scifi-elokuvia, jotka sekoittavat päät ja sulattavat aivot.
Tulevassa trillerissä jahdataan miljoonien ihmisten kuolemista vastannutta Adolf Eichmannia.
Marvel-elokuva Ant-Man (2015) poistuu Netflixistä 24. kesäkuuta.
Deadpool oli superhitti. Deadpoolin menestyksen takia takia näimme myös K16-leimatun Loganin. Toivottavasti näemme myös jatkossa näitä aikuisempaan makuun suunnattuja sarjakuvaleffoja.
Watchmojo listaa videossaan kymmenen ohjaajaa, joiden kanssa työskentely on ollut erittäin hankalaa.
Stephen Furst tuli tunnetuksi vuoden 1978 Delta-jengistä John Belushin rinnalla. Elokuvasta on syntynyt todellinen komedian kulttiklassikko.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 1934 valmistunut Intohimojen keisarinna.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2014 valmistunut eroottinen draama Sinkkuäidin salattu seksielämä.
Vuosina 1966-1968 pyörineen Batman-sarjan kuvaukset olivat seksin kyllästämää aikaa.
Sylvester Stallonen ikonisen nyrkkeilysankarin valkokankaalle tuonut ohjaaja oli 81-vuotias.
Marvelin Cinematic Universe on yksi kaikkien aikojen menestyneimpiä elokuvafranchiseja. Marvel-leffat ovat tahkonneet jo miljardeja ja taas miljardeja dollareita. Ja lisää tulee!