Etsi
”Owen teki cooleja juttuja itsekin.”
Historiallisen tarinan keskiössä ovat tuhoisan aseen kehittäneet tiedemiehet ja heidän perheensä.
Alice Winocourin käsikirjoittaman ja ohjaaman Disorder-elokuvan jenkkiremake on saanut kunnioitettavat tekijät.
Tositapahtumiin perustuva elokuva käsittelee sekä rotu- että luokkaerottelua.
Koomikko kuvailee 700000 dollarin budjetilla tehtyä elokuvaa ”omaksi pikku tribuutikseni Andy Kaufmanille.”
Play ja Turisti -elokuvista tunnettu ohjaaja jatkaa satiirin parissa.
Nicolas Cage on kiinnitetty Mandy-elokuvan pääosaan.
Elämä on todellakin koulinut.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2006 valmistunut Lucky Number Slevin.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 1985 valmistunut Breakfast Club.
Kuin kaksi marjaa.
Rakastettu rikosklassikko nappasi ykköspaikan äänestyksessä.
Mielenkiintoinen lista tämän vuoden epäonnistumisista elokuvarintamalla.