Päivän tv-tarjonnassa on elokuva Maailman huonoin ihminen (The Worst Person in the World, 2021).
Julie täyttää pian 30. Hänen elämänsä on yhtä sekasotkua, ja hän on heittänyt hukkaan ammatilliset lahjansa. Juliaa vanhempi poikaystävä Aksel, menestyvä sarjakuvapiirtäjä, haluaa asettua aloilleen ja perustaa perheen. Eräänä iltana Julie livahtaa juhliin ja tapaa itseään nuoremman Eivindin. Julia heittäytyy täysillä uuteen suhteeseen, toivoen samalla saavansa uuden näkökulman elämään. Pian hän kuitenkin huomaa, että osa elämän valinnoista on jo tehty.
Ohjaajana Joachim Trier. Näyttelijöinä Renate Reinsve, Anders Danielsen Lie ja Herbert Nordrum.
Episodi antoi arvostelussa elokuvalle neljä tähteä:
”Elokuva on paikoitellen hieman laahaava ja ylimitoitettu – muutamaa episodia olisi voinut tiivistää reippaasti – mutta muuten tässä taitaa olla kuluvan vuoden paras draama. Upea teos, jolle toivoo myös Oscar-menestystä. Hienoa pohjoismaalaista osaamista.”
Renate Reinsve oli ennen tätä rooliaan valmis luopumaan näyttelemisestä jatkaakseen uraansa puuseppänä. Vain päivä sen jälkeen, kun hän oli tehnyt päätöksen lopettaa näytteleminen, Trier yllätti hänet tapaamisella, ja yhdessä he pohtivat muun muassa elämää ja rakkautta.
Edellisen kerran kaksikko oli työskennellyt yhdessä yli kymmenen vuotta sitten elokuvassa 31. elokuuta (2011), jossa Reinsvellä oli vain yksi repliikki merkityksettömässä kohtauksessa. Trier työsti Maailman huonoin ihminen -elokuvan käsikirjoituksen Rensven kanssa käymänsä keskustelun pohjalta.
Elokuva on myös Disney Plussassa, HBO Maxissa ja MTV Katsomossa. Alla traileri.
Tulevat lähetykset:
- Su 11.02.2024 klo 12.30, Yle Teema & Fem
Lue myös: Tietovisa, osa 9: Sujuuko sinulta elokuvamaailman yleistieto? Testaa! – Episodi.fi

Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.